JYPin vaatimustaso nousee tasonnoston myötä - "Aina on varaa olla parempi"

  • Jarkko Immonen ja JYP metsästävät tuplamestaruutta. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

JYP porskuttaa paitsi voimakkaassa myötätuulessa, myös melkomoisessa otteluruuhkassa. Joukkue on joulun jälkeen pelannut kahdeksaan päivään neljä ottelua, eikä tahti ota laantuakseen lähiaikoina. Keskiviikkoillan 1-0 -voitto Tapparasta laadukkaassa kärkipään väännössä oli hurrikaanipaidoille jo kuudes peräkkäinen.

Kokenut hurrikaanipoppoo ajeli syksyllä välillä melkoista vuoristorataa, mutta nyt vaikuttaa siltä, että traktori on löytänyt tasaisen tappavan vaihteen.

- Tappara-peli oli jo hyvä, mutta aina on varaa olla parempi. Kiekollisessa pelissä ainakin pystymme edelleen parantamaan, ykkössentteri Jarkko Immonen määrittelee.

35-vuotias maailman-, Suomen ja KHL:n mestari on niitä hurrikaanipoppoon konkaripelaajia, jotka asettavat osaltaan joukkueen vaatimustasoa. Tällä kaudella toistaiseksi 6+26=32 pistettä saalistaneen Immosen kohdalla se on kivenkova niin itselle kuin muille.

- Pelisysteemi on ihan hyvällä mallilla tällä hetkellä. Puolustamme tiiviisti ja iskemme tarvittavat maalit, Immonen "riehaantui kehumaan".

- Keskialueen puolustuspelaaminen on ihan hyvin hallinnassa. Se tuo pelaamiseen ylipäätään tasapainoa, hän lisää.
Immonen myöntää ainakin osittain, että ajankohta kauden kiertokulussa alkaa suosia JYPiä, joka on keski-iältään liigan vanhin ryhmä.

- Tammikuu alkoi ja kevätkin sieltä näkyy pikku hiljaa. Peli ovat tiukempia koko ajan, kaikki puolustavat tiiviimmin ja pieniä juttuja hiotaan vielä omassa pelaamisessa kuntoon. Se sopii meille, Immonen myhäilee.

Meillä on niin kovat fysiikkakoutsit, että kyllä tässä jaksaa.

Loppviikon ohjelmassa JYPillä on Kuopion reissu perjantaina ja SaiPan isännöinti lauantaina. Ensi tiistaina Ocelari Trinec saapuu Hippokselle CHL:n välierien ensimmäiseen osaotteluun. Torstaina matka vie Hämeenlinnaan ja lauantaina vierailulle saapuu Pelicans. Sen jälkeen tiistaina 16. päivä on edessä vastavierailu Trineciin.

Yhteentoista päivään kuusi ottelua on melkoisen reipas tahti.

- Aika paljon on pelejä, mutta CHL:aakin on ollut hieno pelata. Meillä on niin kovat fysiikkakoutsit, että kyllä tässä jaksaa, Immonen heittää.

Tavoite niin kotoisen liigan kuin CHL:nkin suhteen on kristallinkirkas.

- Tuplamestaruutta lähdetään hakemaan ja uskotaan siihen, että se on mahdollista, Immonen linjaa.

JYPin voittovireen on havainnut myös aina kriittinen keskisuomalainen kiekkoyleisö. Joulun jälkeen jokaisessa kolmessa kotiottelussa on ollut yli 4000 katsojaa, kun ennen joulua moinen nähtiin vain kolme kertaa 16 kamppailun aikana.

- Mukavasti on käynyt väkeä viime aikoina ja tunnelmakin on ollut hyvä. Toivottavasti käy jatkossakin. Se tietysti edellyttää sitä, että pelaamme riittävän hyvin, Immonen arvioi.