JYPille ilouutisia sairastuvalta, KalPa yhä ilman ykköspakkiaan

Niko Mikkola on edelleen sivussa KalPan takalinjoilta. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

JYPin miehistöstä puuttui seitsemännestä puolivälierästä kaikkiaan viisi pelaajaa, kun Henri Kanninen, Ossi Louhivaara, Mikko Kalteva ja Juuso Vainio olivat sairastuvan puolella ja Mikko Kuukka pelikiellossa. Nyt Kuukka on rangaistuksensa lusinut ja palaa JYPin kakkospariin, tällä kertaa Urho Vaakanaisen kaveriksi.

Lisäksi kuusi ja puoli viikkoa sivussa ollut Kanninen ottaa paikkansa nelosketjun keskeltä. Kanninen loukkaantui helmikuun lopulla runkosarjan ottelussa Ässiä vastaan Juha Kiilholman jalkapyyhkäisyn seurauksena. Kannisen ohella sairastuvalta palaa puolustaja Vainio, joten JYPillä on jalkeilla jälleen seitsemän pakkia. Aloittavan maalivahtinsa JYP paljasti jo eilen, hän on Jussi Olkinuora.

KalPan kohdalla tilanne on se, että ykköspakki Niko Mikkola on edelleen sivussa. Hän jäi ensimmäisessä puolivälierässä Pelicansin Taavi Vartiaisen jyrän alle, eikä ole sen jälkeen pelannut. Hyökkääjistä Alexander Ruuttu loukkaantui viimeisessä Pelicans-ottelussa, eikä hänkään ole pelikuntoinen.

KalPa luottaa maalinsa suulla luonnollisesti Eero Kilpeläiseen, kun läpimurtokautta pelaava Denis Godla on sivussa. Toisena maalivahtina on tänään Severi Kinnunen, jolla ei ole minuutinkaan kokemusta liigapeleistä.

KalPa

Janne Keränen - Jaakko Rissanen - Jesse Mankinen; Juuso Riikola - Santeri Lukka
Tommi Jokinen - Matias Myttynen - Mikko Nuutinen; Jussi Timonen - Otto Leskinen
Miikka Pitkänen - Balasz Sebok - Arttu Ilomäki; Mikael Seppälä - Joonas Lyytinen
Sami Mutanen - Eetu Luostarinen - Jyri Junnila; Janne Koponen
Eero Kilpeläinen (Severi Kinnunen)

JYP

Jani Tuppurainen - Anssi Löfman - Michel Miklik; Sami Niku - Nolan Yonkman
Jerry Turkulainen - J-P Hytönen - Janne Tavi; Urho Vaakanainen - Mikko Kuukka
Arttu Likola - Antti Suomela - Joonas Nättinen; Niklas Friman - Juuso Pulli
Mikko Salmio - Henri Kanninen - Janne Kolehmainen - Juuso Vainio
Jussi Olkinuora (Pekka Tuokkola)