JYP-kapteenin ennätysjahti on venynyt ja vanunut - "Se on toisarvoinen asia"

JYP-kapteeni J-P Hytönen johdattaa tiistaina joukkonsa Trineciin, lähelle Puolan rajaa hakemaan CHL:n finaalipaikkaa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

JYP-kapteeni J-P Hytönen sivalsi uransa 145. liigamaalin lauantaina Pelicansin verkkoon. Kun syöttöpisteitä on kasassa 195, kirjataan Hytösen tehopisteet lukemin 340. JYPin paidassa enempään on pystynyt ainoastaan Antti Virtanen, joka saalisti aikanaan 137+204=341 paunaa.

Jyväskyläläisryhmän kaikkien aikojen maalipörssissä Hytönen on niin ikään kakkosena, kärkipaikkaa on jo pitkästi yli kahden vuosikymmenen ajan pitänyt hallussaan seuralegenda Risto Kurkinen, joka laukoi 1980- ja 1990-luvuilla 176 maalia vain 262 ottelussa. Syöttöpörssin kärki on Eric Perrin 215 merkinnällä.

36-vuotiaalla Hytösellä on tämän kauden jälkeen vielä kaksi kautta sopimusta jäljellä, joten kontrahdin umpeutuessa JYPin kaikkien aikojen otteluykkönen (674 ottelua) saattaa hyvinkin hallinnoida kaikkia muitakin pörssejä. Pistetilaston kärkipaikka on ollut käden ulottuvilla jo kauan, mutta kymmenen edellisen kierroksen aikana konkari on päässyt pisteille vain kaksi kertaa keräten yhteenä 2+2 merkintää.

- On ollut hienoa edustaa kotikaupungin joukkuetta näin pitkään, että on tuollaisen pistemäärän saanut aikaiseksi. Kyllähän siellä täytyy olla hyviä kausia ja hyviä pelejä joukossa. Ja viimeisimpinä vuosina on aina ollut hyvä ja menestyvä joukkue. Nöyrin mielin tässä mennään eteen päin, Hytönen sanailee.

Sen enempää oma statistiikka ei kiinnosta.

- Jos pelataan hyvin ja omakin peli kulkee, niin enköhän minä vielä "Vemmun" (Virtanen) ohi pääse. Mutta se on aika toisarvoinen asia, Hytönen linjaa.

Jos pelataan hyvin ja omakin peli kulkee, niin enköhän minä vielä "Vemmun" ohi pääse.

Hytösen ja JYPin seuraava haaste ei kuitenkaan liity kotoiseen liigaan, vaan CHL:aan. Tiistaina matka vie Trineciin välierien toiseen osaotteluun. Ensimmäisessä JYP niisti tshekkivastustajansa nenän 4-2.

- Hieno haaste. Pitää ajatella niin, että 0-0:sta lähdetään liikkeelle. Jos tulosta alkaa pelaamaan, niin käy huonosti. Mutta onhan meillä hyvät mahdollisuudet. Hienoa herkkua runkosarja-arjen keskellä, Hytönen sanoo.

Vastustaja on vaarallinen, vaikka kahden maalin takamatkalta lähteekin.

- Kolme tshekkijoukkuetta kahdeksan joukossa ja välierissä kaksi. Se kertoo tasosta. He ovat saaneet takaisin kotimaan sarjaan paljon hyviä pelaajia, joista moni pelasi aiemmin muualla, Hytönen tietää.

Kun saatiin ylivoimaa ja maaleja, Trinec notkahti hetkeksi.

Suunnitelma finaalipaikan saalistamiseksi on kuitenkin selkeä.

- Vähän sellaisia fiilisjoukkueitahan nämä usein ovat. Ensimmäisessä pelissä tuntui, että kun saatiin ylivoimaa ja maaleja, Trinec notkahti hetkeksi. Fiilis pitää tappaa heiltä, huolehtia siitä, ettei niillä ole kivaa kaukalossa.

36 000 asukkaan kaupunkiin rakennettiin uusi 5200 katsojan areena vuonna 2014. Se on kuuleman mukaan loppuunmyyty jo ennakkoon. Parisataa Trinecin fania piti melkoista mekkalaa jo Hippoksella, joten Puolan rajan tuntumassa meininki lienee infernaalinen.

- Se on aina pelkästään positiivista, jos on halli täynnä. Hienoa, jos näin on, Hytönen myhäilee.