JYP esitteli sairastupaan liikaakin tutustuneen ratkaisijan - "Hyvä yhteys on löytynyt"

Kun Espoon Blues viime keväänä tuupertui talousvaikeuksiinsa, JYP sieppasi Bluesin rauniolta liudan nuoria, kehityskelpoisia kiekkoilijoita. Antti Suomela, Urho Vaakanainen, Hermeksen kautta kulkenut Robert Rooba sekä Micke Saari sonnustautuivat hurrikaanipaitaan.

Heistä viimeisenä maalitilinsa avasi Saari, joka takoi liigauransa ensimmäisen osuman peräti maukkaaseen paikkaan. Saaren 2-1 KalPaa vastaan reilun 49 minuutin pelin jälkeen oli ottelun voittomaali, joka sinetöi hurrikaaniryhmän ensimmäisen voiton kilpinutuista tällä kaudella.

- Helpottava maali, uransa 20. liigaottelun pelannut Saari hihkui.

- Ja tulihan se aivan loistavaan paikkaan, ei voisi parempaan tullakaan, hän lisäsi.

Totta. Kaikesta näki, että KalPan kellistäminen vihdoin viimein oli JYPin joukkueelle hieman enemmän, kuin tavalliset kolme pistettä.

- Oli tärkeä voitto joukkueelle, kyllä sen huomasi. Saatiin vähän kuitattua tappioita ja pitää ottaa huomioon myös se, että KalPa on erittäin hyvä joukkue. Ei kymmenen pelin pisteputki huonosti ole, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen laskeskeli.

- Puolustus blokkasi huikean määrän kiekkoja ja maalivahtipeli oli taas loistavaa. Kun vain yhden päästää, on jääkiekko-ottelussa yleensä voitossa kiinni, Saari filosofoi.

Nyt tuntuu todella hyvältä.

Saaren maali oli pelin kuvaan mainiosti sopiva. KalPa-JYP ei ollut tällä kertaa mitään syöttöketjujen sinfoniaa, vaan hikistä kamppailupelaamista, jossa kumpikin hukkasi yllättävän paljon kiekkoja omalla alueella. Tässä tapauksessa Arttu Ilomäki virkkasi omalla alueella B-pisteiden välissä, Saari iski tilanteeseen kuin nälkäinen ahma ja toimitti kiekon Eero Kilpeläisen patjojen välistä häkkiin.

- Nopea riisto, nopea sutaisu, vähän "linnunluinen", mutta ärhäkkä kiekonriistäjä Saari myhäili.

22-vuotias hyökkääjä pelasi tämän kauden viidennentoista liigaottelun, Akatemian puolelta mestiksestä pelejä on neljätoista (3+6). Viime kausi puolestaan meni täysin harakoille loukkaantumisen vuoksi, kun Saaren tilastoihin kirjattiin vain viisi liiga- ja kaksi A-nuorten kamppailua. Tämäkin kausi alkoi sairastuvalta.

- Vaikeaa oli aluksi päästä rytmiin, kun viime kausi jäi tosiaan melkein kokonaan pelaamatta ja sitten tuli vielä uusi loukkaantuminen. Onneksi oli mahdollisuus hakea mestispeleistä tuntumaa, se auttoi paljon. Nyt tuntuu todella hyvältä ja olen koko ajan paremmin ja paremmin pelissä sisällä, Jäähongan kasvatti luonnehti.

Mestaruus meillä on tavoitteena.

Saari on pelannut viime ajat JYPin kakkosketjussa, jota johtaa sensaatiomaista kautta pelaava kultakypärä Antti Suomela. Toisella laidalla jauhaa iso työmies Joonas Nättinen.

- Hyvä yhteys on löytynyt äijien kanssa, Saari kehui.

Päävalmentaja Virtanenkin on ollut tyytyväinen näkemäänsä.

- Micke on meidän nuoria, kehittyviä pelaajia ja antaa näyttöjä ketjussa, jossa on kyllä isoa ruutua tarjolla. Hän on "pelaava" pelaaja, jolta on nähty hyviä otteita aiemminkin, mutta ainahan se on hienoa saada uusi maalintekijä liigaan, Virtanen totesi.

Huimassa tikissä oleva JYP ei ole hämääntynyt seitsemän ottelun voittoputkesta eikä siitä, että edellinen tusina otteluita on tuonut muassaan peräti yksitoista voittoa. Työ jatkuu, koska:

- Mestaruus meillä on tavoitteena, eihän se JYPissä voi muuta ollakaan, Saari linjasi.

Ensimmäinen liigamaali vaati siis kaikkiaan kaksikymmentä ottelua, viisi Blues-vainaassa ja viisitoista JYPissä. Mutta milloin nähdään seuraaava?

- Toivottavasti mahdollisimman pian, Saari huikkasi.