Jussi Salonoja: "Kolme vuotta olisi hyvä aika Espoon liigapaluuseen"

Jäähalli on Liigan näköinen ja kokoinen ja kaupunki on Suomen toiseksi suurin. Mutta taloudellisesti yhtälö ei ole toiminut. Nyt Jussi Salonoja yrittää saada sen toimimaan yhteistyö avainsanana.

Hän omistaa Metro Areenan ja on keväästä lähtien vetänyt Espoon palloilua uudella idealla. Jossain vaiheessa on tavoitteena nousta jälleen jääkiekkojoukkueella Liigaan.

– Kolmen vuoden päästä olisi hyvä aika nousta takaisin Liigaan. Tämä kausi olisi ollut mahdoton, kun olisi pitänyt ottaa kaikki Bluesin velat. Meillä ei nyt ole kiirettä nousta, kun toimimme kuitenkin talouden kautta. Aikaa myöten saamme joukkueen omista pelaajista, ja se on halvin tapa muodostaa se, Salonoja sanoi Helsingin Urheilutoimittajien lounaalla.

Huhuja on ollut jopa ensi kaudesta, mutta Salonojan mukaan ne eivät ole lähtöisin seurasta.

Hän on keväästä lähtien vetänyt toimintaa, mutta nyt on yhteistyö ollut avainsana. Tällä hetkellä niin miesten kuin naisten jääkiekko ja koripallo kuuluvat Espoo Unitediin, mutta tavoitteena on saada ainakin jalkapallon myös mukaan.

– Espoosta on puuttunut yhteisöllisyyttä niin huippu-urheilusta kuin koko kaupungista. Toivomme tällä mallilla sitä saatavan. Me keskitymme kilpa-ja huippu-urheiluun. Emme halua puuttua kasvattajaseurojen toimintaan, mutta tuemme tietysti niitä mahdollisuuksiemme mukaan, hän jatkoi.

Idea toimii niin, että jokaisella lajilla on oma urheilutoimen johtajansa, joka jääkiekossa on Petri Pakaslahti, ja hallinto on toimitusjohtajineen ja talous- sekä myyntiorganisaatioineen yhteinen.

Toistaiseksi lajeja on siis kaksi, mutta lisää on tulossa. Seura etsii jalkapalloa mukaansa, mutta monet muut joukkuelajit ja jopa yksilöurheilijat ovat olleet yhteydessä.

Näin tulevaisuus voikin olla hyvä, sillä toistaiseksi Espoon yhtälö on ollut outo. Pelaajia on paljon, menestystä on kummassakin lajissa tullut hyvin, mutta talous ei varsinkaan miesten puolella ole toiminut.

Jääkiekossa Blues oli kahdesti loppuotteluissa päätyen kummallakin kerralla hopealle ja se oli Euroopan seurakilpailussa silloisessa CHL:ssä neljän parhaan joukossa. Kun se sai parhaan yleisseuran Aaro Kivilinnan muistopalkinnon seitsemän kertaa, niin menestystä on tullut mukavasti. Mutta vakavat talousongelmat pudottivat sen Liigasta viime kauden päätteeksi.

Salonojan laskelmat eivät sitä paitsi tunnu kovin hurjilta. Hän sanoi 3500 katsojan keskiarvon riittävän liigabudjettiin. Sen ei pitäisi olla mahdoton saavutettavaksi, kun kaupungin asukasluku on noin 280 000 ja halli on todella hyvä.

Tulevaisuudessa metro voi tuoda hiukan helpotusta, kun asema tulee aivan viereen.

Tällä hetkellä miehet ovat todella huonon alkukauden jälkeen Mestiksessä viimeisenä. Naiset sen sijaan ovat SM-sarjassa kolmansina. Nämä ovat voittaneet peräti 13 Suomen mestaruutta.

Salonoja tuli mukaan vuonna 2000, kun seura ja uusi halli olivat konkurssin partaalla. Välillä hän on ollut mukana seuran vetäjä ja Bluesin liigajoukkueen viimeiset kaudet vain hallin vuokraajana. Kun hän sanoi sijoittaneensa urheiluun 25 miljoonaa, niin on selvää, että taustalla täytyy olla todellinen intohimo urheilua kohtaan.

Tosin välillä oli mahdollista myös se, että seura olisi liittynyt KHL:ään.

– He kävivät vähän joka seuran läpi. Me kysyimme liitolta, voimmeko liittyä, mutta vastaus oli, ettei yksikään seura lähde liigasta. Kysyimme sen jälkeen, voimmeko perustaa uuden seuran, mutta se ei enää kiinnostanut KHL:ää. He halusivat jonkun jo olemassa olevan. Enää tuo asia ei ole ajankohtainen. Kun katsoo Jokereita, niin ei meillä olisi ollut niin paljon rahaa noihin tappioihin, hän kertoi KHL:n kiinnostuksesta.