Jussi Markkasen omistuspotti SaiPassa kasvaa

Jussi Markkaselta sujuu sekä kiekonkäsittely että sijoitustoiminta. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Maanantaina 42 vuotta täyttävä Jussi Markkanen on lisännyt omistusosuuttaan Liiga-SaiPa Oy:ssä. Aiemmin runsaat kymmenen prosenttia yhtiöstä omistanut Markkanen on seuran kolmanneksi suurin yksittäinen osakkeenomistaja, kun 16,51 prosenttia osakkeista omistanut Tuomo Räsänen on myynyt osakepottinsa Markkaselle ja Teemu Toiviaiselle.

"Järjestelyjen taustalla on sukupolven vaihdos."

Toiviainen on Rautjärveltä kotoisin oleva helsinkiläinen. Hän työskentelee Nokialla Global Operations -yksikön talousjohtajana. Toiviainen on pelannut jääkiekkoa Imatran Ketterässä ja pesäpalloa Imatran Pallo-Veikoissa.

Räsänen toimi SaiPan puheenjohtajana 2005-09.

- Järjestelyjen taustalla on sukupolven vaihdos. Uudet omistajat ovat 15-20 vuotta itseäni nuorempia. On tärkeää, että Liiga-SaiPa Oy pystyy tekemään strategista suunnittelua pitkällä aikavälillä, perustelee Räsänen osakekauppoja SaiPan tiedotteessa.

Neljä viime kautta SaiPassa pelannut ja tänä keväänä keikkamiehenä Sveitsin Zugissa käynyt Markkanen jatkaa SaiPan maalivahtina ainakin ensi kauden.

Seuraavan polven Markkanen, Edmontonissa syntynyt 15-vuotias Juho Markkanen pelasi menneellä kaudella maalivahtina SaiPan C-junioreissa.

SaiPan omistus jakautuu seuran tiedotteen mukaan nyt seuraavasti: Jouni Okko (Okimar Invest Oy) 24,91 %, Timo Tersa (T.T. Rauta Oy) 24,91 %, Jussi Markkanen 19,06 %, Kari Koskimies 16,51 %, Teemu Toiviainen 8,25 %, Timo Tikkinen 5,21 % ja SaiPa ry 1,15 %.