Junnukiekkoa Suomi 100 -hengessä - maalivahdille sata torjuntaa!

B-nuorten Mestiksessä pelattiin sunnuntaina iltapäivällä Kangasalan Kisa-Eaglesin ja Porin Ässien välinen kamppailu, joka päättyi porilaisten 0-5-voittoon.

Ottelussa tai sen tuloksessa itsessään ei sinänsä muuten ole mitään erikoista, mutta kangasalalaisten maalivahti Juuso Kopra, 16, venyi ottelussa kiekon tielle peräti sata kertaa Kopralle kertyi jokaisessa erässä mittariin yli 30 torjuntaa.

- Kyllä siinä sai meidän maalivahti tykityksessä olla, Kisa-Eaglesin valmentaja Jouni Rantala vahvistaa Kiekkoareenalle.

Ässät johtaa sarjaa voitettuaan jokaisen 23:sta ottelustaan varsinaisella peliajalla. Porilaisten maaliero on peräti 228-27. Tasoerot ovat siis melkoisia.

- Ässät putosi viime vuonna SM-sarjasta, ja he vetävät kuitenkin liigaseuran junnujen ykkösporukan resursseilla. Me ollaan sitten puolestamme pieni seura pikkupaikkakunnalta, jolla on lähinnä Ilveksestä ja Tapparasta pudonneita pelaajia.

Yhteensä 105 laukausta maalia kohti on melkoinen määrä, joten siitä lukemasta vain viisi päästettyä maalia on hyvä suoritus. Valmentajan mukaan määrät johtuvat osin myös pelityylistä.

- Kun katsoo meidän tämän kauden otteluita - myös voittopelejä - niin meille on paljon lauottu. Olen ohjeistanut pelaajia, että pitävät puolustusalueen keskisektorin kiinni ja antavat laukoa kauempaa, kyllä nykykassari sieltä suurimman osan koppaa. Kuten tänäänkin nähtiin.

Kivaa oli

Kenttäpelaajille yksipuolinen pyöritys ei aina ole niin mukavaa, mutta maalivahdin kannalta tilanne on kokonaan eri.

- Kivaa oli pelata, kun kokoajan tulee torjuntoja ja pysyy hyvässä vireessä, Kopra kommentoi.

Kisa-Eagles on sarjassa viimeisenä, mutta Kopran torjuntaprosentti on silti noin 92.

- Ihan tyytyväinen saa olla, on tullut koko kauden paljon torjuntoja joka on hyvä veskarille. Ja onhan se paljon helpompaa torjua kiekkoja sivusektorista ja kauempaa tulevia laukauksia.

Kopra on 16-vuotias, eli periaatteessa vielä vuoden alaikäinen B-junioreihin. Hyvät tilastot Mestis-tasolta eivät ole saaneet kuitenkaan nuorta vahtia asettamaan tavoitteita kovin korkealle.

- Mennään kausi kerrallaan ja tarkastellaan keväällä mikä on tilanne. Kokemusta on isommastakin seurasta aiemmilta vuosilta, Kopra sanoo.

Sata torjuntaa ei ole ennätys suomalaisessa jääkiekkoilussa. Vuonna 2012 C-nuorten Suomi-sarjan karsinnassa Oulunkylän Kiekko-Kerhon ja Karhu-Kissojen välisessä ottelussa OKK:n maalivahdille kirjattiin Twitter-tietojen mukaan peräti 115 torjuntaa.

Muokattu 20.34: Lisätty Juuso Kopran kommentit.