Julius Honka hakee omaa rooliaan kiekollisena puolustajana

 

MM-joukkueessa on kentällinen nuoria alle 20-vuotiaiden MM-kultaa voittaneita. Näistä Julius Hongalle on tarjolla paikka kiekollisena ykköspuolustajana.

Honka voitti tuon kultamitalin Ruotsissa vuonna 2014. Samaan ylsi Ruotsin mestaruudenkin juuri voittanut Mikko Lehtonen. Vuoden 2016 kotikisoissa MM-kultaan pääsivät tästä joukkueesta hyökkääjät Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi ja Mikko Rantanen.

Ainakin MM-kisojen ylivoimatilanteissa näistä nähtäneen yhtä aikaa kentällä niin Honka kuin Aho ja Puljujärvi.

Harjoituspeleissä Honka on pelannut KHL:stä tulleen Atte Ohtomaan kanssa.

– Olen tykännyt pelata Aten kanssa. Hän on myös hyvä kiekollisena. Olemme pelanneet mukavasti yhdessä nousujohteisesti. Myös oma pää on mennyt hyvin. Mitä enemmän pelaa, sitä enemmän tottuu pariinsa, Honka kertoi.

Hän oli heti valmis lähtemään kisoihin.

– Ei ollut iso prosessi päättää lähdöstä, kun kausi näytti, ettei playoff-paikkaa tule. Silloin oli ykkösjuttu päästä MM-kisoihin mukaan, jatkoi nyt ensimmäiset aikuisten MM-kisat pelaava Honka.

Aiemmin hän on pelannut kahdesti nuorten MM-kisoissa ja kerran alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Silloin Suomi oli kolmas.

– Nuorten kisoissa minulla oli todella kiekollinen rooli ja pelasin paljon hyökkäävään suuntaan. Samanlainen rooli on luvassa nyt. On hieno juttu, kun pääsee pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Varmaan ylivoimaakin tulee, hän jatkoi.

Kun takana on niin yksi kausi Kanadan pääjunioriliigassa kuin kolme AHL:n Texasissa ja NHL:n Dallasissa, niin Honka on pääosin pelannut vain kapeassa kaukalossa. Muutos leveään on kuitenkin sujunut hyvin.

– Ei tässä hirveästi aikaa ole tarvittu tottumiseen taas leveään kaukaloon. Hyvin se on sujunut. Muutama harjoituspeli antoi jo suunnan siitä, missä mennään.

Paineita hän ei ota omasta roolistaan ja koko joukkueesta.

– Ei auta ryhtyä miettimään, millaisia joukkueita on aikaisemmin ollut. Tämä joukkue tietää, mitä haluaa ja minne mennään. Meillä on hyviä pelaajia ja hyvin rakennut joukkue, jossa jokainen tietää roolinsa. En ota paineta avauspelistä. Nautin pelaamisesta joukkueelle, ja se on tärkeintä. Mitä ulkopuolella tapahtuu, ei merkitse minulle mitään. Keskitymme vain omaan tekemiseemme.

Honka on Jyväskylästä, jossa pelasi JYPissä aina A-nuoriin asti. Mutta sitten hän lähti Kanadan pääjuniorisarjaan kaudeksi 2013–14 seuranaan WHL:n Swift Current Broncos.

– Se oli täysin oma päätökseni. Katsoin sen olevan parasta minulle, niin kuin olikin. Siellä tuli paljon hyvää verrattuna siihen, että olisin jäänyt Suomeen.

Honka pelasi lähes piste pelissä -tahdilla ja tuon kauden jälkeen Dallas varasi ensimmäisellä kierroksella.

Seura on kuitenkin ollut pääosin Starsin farmijoukkue Texas Stars, joka pelaa lähellä Austinia. Matkaa Dallasiin on vain parisataa kilometriä.

– Kun Swift Currentissa oli kylmä, niin Texasissa paistaa aurinko koko ajan. Se on hyvin hoidettu seura.

Pelit ovat sujuneet mainiosti ja Honka oli viimeksi seuran puolustajien pisteykkönen. Tällä kaudella tulivat myös ensimmäiset 16 NHL-peliä.

– Ensi kaudella on tarkoitus nousta Dallasiin vakiopaikalla. He tietävät varmasti, mitä haluavat ja seuraavat jokaisen pelaajan kehitystä. He tietävät, missä vaiheessa on syytä ottaa steppi eteenpäin. Hyviä juttuja on tulossa. Ensi kaudesta minulla on vielä sopimus. Katsotaan, mikä on homman nimi sen jälkeen, Honka sanoi.

Mutta ensin ovat MM-kisat. Niissä olisi hyvä onnistua kiekollisena ykköspuolustajana.