Jukurit löysi 800 000 euroa

Mikkelin Jukurien maaliskuussa käynnistynyt osakeanti päättyy etuajassa. Annin tavoitteeksi asetettu 800 000 euron potti täyttyi keskiviikkona.
 
Alkuperäisessä suunnitelmassa annin oli tarkoitus jatkua kesäkuun loppuun asti.
 
Annin täyttymisen yhteydessä mikkeliläisestä Heikki Viitikosta tulee yksi Jukurien pääomistajista. Viitikko osti Jukurit HC Oy:stä merkittävän osuuden.
 
- Pidän erittäin isona asiana, että Heikki tulee pääomistajien joukkoon ja tuo taustalle uusia näkemyksiä liiketoiminnan kehittämiseen. Tämä vahvistaa sen, että Jukurit HC Oy, Mikkeli ja Etelä-Savo ovat tulleet Liiga-kartalle jäädäkseen ja Jukurien kanssa yhteistyötä voidaan rakentaa pitkälläkin aikajänteellä, toteaa Jukurien toimitusjohtaja Tuomas Muotka.
 
Anti toi Jukureille noin sata uutta omistajaa. Yksityishenkilöiden lisäksi myös yritykset lähtivät mukaan. Jukurien yksi osake maksoi 250 euroa, mutta niitä piti ostaa vähintään neljä kappaletta.

Lisää aiheesta