Jukurien osakeanti minimitavoitteeseensa

Risto Dufvan tiimi sai mikkeliläiset vuodessa puolelleen, kun entisestä jalka- ja jääpallokaupungista kuoriutui täyshenkinen kiekkokeskus. Kuva: Pasi Peltola

SM-liigan nousijaseura Jukurit tiedotti tiistaina osakeantinsa yltäneen minimitavoitteeseen.

Jukurit julkisti maaliskuun alussa osakeannin, jolla seuran osakemäärä on tarkoitus maksimissaan lähes kaksinkertaistaa. Kesäkuun loppuun jatkuvan osakeannin minimimäärä oli kerätä 50 euron osakkeilla 300 000 euron lisäpääoma.

- Lähes sata uutta omistajaa on luottamuksen osoitus siitä, että Jukurien tuomalla näkyvyydellä ja omistajien muodostamalla verkostolla on Mikkelin seudulle ja maakunnalle arvoa, kuvailee Jukurit HC Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Muotka.

Aivan halvalla Jukurien omistajaksi ei pääse. Osakkeita pitää merkitä vähintään viisi, joten minimisatsaus on 250 euroa.

Osakeannin maksimimäärät ovat 16 000 uutta osaketta, joiden rahallinen potti olisi 800 000 euroa.

Jukurit on aiemmin kertonut liikevaihtonsa lähentelevän tällä kaudella neljää miljoonaa euroa. Seurassa on uskottu taloudellisen tuloksen olevan noin 300 000 euroa plussalla.

Jukurien halvin yksittäinen pääsylippu on ensi kaudellakin kymmenen euron hintainen.

Kaakonkulman seurat ovat kaupanneet keväällä uuden kauden kausikortteja tarjoushinnoin. Osa halvimmista lippukampanjoista loppui huhtikuun loppuun. Pelicansin halvin kausikortti seisomapaikalle irtosi 99 eurolla, Jukureilla ja SaiPalla 199 eurolla ja KooKoolla 250 eurolla.

Jukurit on nelikosta ainoa, joka ei liittynyt kausikorttipakettiin, jossa vierasjoukkueen kausikorttilaisille tarjotaan ilmaista sisäänpääsyä. SaiPa, KooKoo ja Pelicans sekä länsirannikon TPS, Lukko ja Ässät höystettynä Ilveksellä päästävät normaalisti maksimissaan sata vierasjoukkueen kausikorttilaista ilmaiseksi ensi kauden peleihin.

Tarkoituksena on luoda halleihin tunnelmaa ja saada hyvän televisiotuotteen kotisohvalle koukuttamat katsojat myös vieraspeleihin.