Jukka Jalosen HPK-taustainen valmennusryhmä julkistettiin – Kerhon Antti Pennanen ja Kärppien Mikko Manner mukana

Jääkiekkoliitto julkisti maajoukkueidensa valmennusryhmät kokonaisuudessaan tänään. A-maajoukkueen vetovastuun on jo pitkään tiedetty siirtyvän kevään 2011 MM-kultaluotsi Jukka Jalosen harteille Lauri Marjamäen kaksivuotisen pestin tultua päätökseen.

Varsinaisia yllätyksiä A-maajoukkueen johtoryhmään ei mahdu, ellei sellaiseksi lasketa tv-kommentaattorina tunnetuksi tulleen Mika "Kölli" Kortelaisen nimeämistä Leijonien joukkueenjohtajaksi. 

Nuorten maajoukkueen puolelta löytyy yllättävä uutinen, kun pelaajauransa lopettanut Tuomo Ruutu hyppää Jussi Ahokkaan apuriksi alle 20-vuotiaiden valmennusryhmään.

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen toimi Jukka Jalosen apuvalmentajana kultaisissa U20-kotikisoissa 2016. Nyt Pennanen tekee samaa Leijonissa.

Uusi kasvo A-maajoukkueessa. HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen toimi Jukka Jalosen apuvalmentajana kultaisissa U20-kotikisoissa 2016. Nyt Pennanen tekee samaa Leijonissa. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

Hämeenlinnassa ei lyöty kapuloita rattaisiin, kun Pennaselle tarjoutui tilaisuus hypätä A-maajoukkueen penkin taakse. Leijonapesti on sivutoiminen eli Pennanen jatkaa normaalisti myös Kerhon luotsaamista.

HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen kertoo nimityksen olevan upea mahdollisuus niin Pennaselle kuin HPK:lle.

–  Jälleen kerran voimme todeta, että HPK:ssa on mahdollisuus kehittyä niin pelaajana kuin valmentajana. On myös HPK:n etu, että päävalmentaja pääsee seuraamaan läheltä jääkiekon huipputekemistä ja mahdollisesti ammentamaan sieltä lisää HPK:n arkeen.

Kauden aikana maajoukkueen apuvalmentajan poissaoloaika seurajoukkueesta on noin kaksi viikkoa. Toivanen kertoo, että HPK on suunnitellut jo valmiiksi korvaavat henkilöt. Myös HPK:n apuvalmentaja Antti Miettinen edustaa HPK:ta U17-maajoukkueen valmennusryhmässä.

– HPK:n joukkueissa valmentaa erittäin ammattitaitoisia valmentajia. Timo Turunen, Antti Miettinen ja Juha Lehtola vastaavat harjoittelusta A-maajoukkueen kokoontuessa. Lisäksi U20-päävalmentajamme Juuso Nieminen on mahdollista nostaa Liigajoukkueen treenivahvuuteen, mikäli se on tarpeellista, Toivanen sanoo HPK:n tiedotteessa.

Pennanen kiittää Jääkiekkoliittoa luottamuksesta.

– On iso kunnia päästä valmentamaan Suomen A-maajoukkuetta. Teen kaikkeni sen eteen, että suomalainen peli ja pelaajat kehittyisivät edelleen ja että joukkue menestyisi arvokisoissa.

HPK-taustaa löytyy myös Leijonien maalivahtivalmentajaksi nousevalta Kari Lehtoselta. NHL-maalivahdin täyskaima työskenteli HPK:ssa ennen KooKoon riveihin siirtymistään. Lehtonen muistetaan myös Porin Ässien mv-valmentajana.

Tällä kaudella Lehtonen  toimi Anssi Laineen valmentaman U16-nuorisomaajoukkueen mv-valmentajana. Vuonna 2002 syntyneiden pikkuleijonien uutena veskarivalmentajana aloittaa Petri Vehanen. Pesti tuli julkiseksi jo pari viikkoa sitten.


Leijonien valmennus 2018–19:

Päävalmentaja Jukka Jalonen
Valmentaja Mikko Manner
Valmentaja Antti Pennanen
Maalivahtivalmentaja Kari Lehtonen
Joukkueenjohtaja Mika Kortelainen

Naisten maajoukkue

Naisleijonia kohti 4.-14. huhtikuuta 2019 Espoossa pelattavia MM-kotikisoja luotsaa olympiakaudelta tuttu valmennusryhmä, päävalmentajanaan Pasi Mustonen:


Valmentaja Juuso Toivola
Valmentaja Kari Eloranta
Maalivahtivalmentajat Simo Vehviläinen (MM-kisoissa)
Mv-valmentaja Vesa Virta (kauden muissa tapahtumissa)
Fysiikkavalmentaja Saija Määttä
Joukkueenjohtaja Tiina Karinen

Alle 20-vuotiaiden maajoukkue

Alle 20-vuotiaiden päävalmentajana jatkaa Jussi Ahokas, valmentajana Olli Salo ja maalivahtivalmentajana Aki Näykki. Kanadan Vancouverissa ja Victoriassa huipentuviin Nuorten MM-kisoihin tähtäävällä kaudella penkin takana nähdään myös uusia nimiä:

Muu johtoryhmä:
Valmentaja Tuomo Ruutu
Valmentaja Olli Salo
Valmentaja Jukka Varmanen
Maalivahtivalmentaja Aki Näykki
Joukkueenjohtaja Markus Lindström