Juhania etsimässä

Saavuin juuri tänne Espanjan Aurinkorannikolle löytääkseni Juhanin jäljet. Ajatuksissani olen kuitenkin Düsseldorfissa, missä agentit asuvat ja mistä löytyy huippuhotelleja, joissa taas kirjoitetaan sopimuksia eurooppalaisten huippuseurojen kanssa. Tällaista on huippucoachien hockey business, Rauman veljet.

Juuri täällä Juhani oli, kun hänen piti olla Raumalla ja juuri täältä hän viestitti olevansa Düsseldorfissa. Tuossa kirjakauppa Hemingwayssa hän esitteli uutta kirjaansa, tuolla kuntosalilla hän polki joka aamu kuntopyörällä 100 kilometrin lenkin ja heitti päälle vielä parisataa punnerrusta, tuolla on Välimeri, missä hän ui punnerrusten jälkeen kymmenen kilometriä, noilla kaikilla lähiseudun golfviheriöillä hän kävi lyömässä hole in onen.

Ja tässä on ravintola Kukko, missä Juhani ja se toiseksi tunnetuin turkulainen eli Jussi Vares jäivät janoisiksi, koska Kukkoa ei ole kuin nimessä. Täällä kaukana Laitilasta valviralainen aivopieru on otettu kirjaimellisesti ja tarjolla on vain ulkomaalaisia vaihtoehtoja. Tässäkin paikassa Juhani markkinoi uutta kirjaansa ja samalla tietysti myös itseään.

Me katsoimme Kukon klubilla jääkiekkoa, HPK:n ja Lukon välistä liigaottelua. Arvatkaa vaan, että harmittiko tulla tänne asti näkemään jatkoaikatappio. Vastaus kuulu, että kyllä ja ei. Tappio suivi, mutta kotoista lenseämpi ja vähäloskaisempi keli kuittasi. Viereisellä ruudulla Ässätkin hävisi ottelunsa. Se lämmitti, kun naapuripöydässä istunut tv-oravan oloinen tee-se-itse-vellu oli juuri ehtinyt hehkuttaa padan ylivertaisuutta. Suutahti, kun sanoin, että on se sitä ainakin kattilaan verrattuna.

Viimeksi Kukon klubilla ollessani bongasin Hannu Jortikan kenkineen ja Kari Jalosen, jonka Hannu-veli suivaantui kutsuessani taannoin Vermon raveissa kohdatessamme Karia Lukon kasvatiksi. Jalosista Jukan Hannu olisi vielä sellaiseksi varauksella hyväksynyt, mutta pelimiehistä Essin, Veikon, Villen ja Kartsan tapaan ei päästy edes neuvottelemaan. Hieno mies se veli Hannu, mutta pienempi huumorintaju. Ei ymmärtänyt, että yhdellä ainoalla jo yli 50 vuotta vanhalla mestaruudella on otettava ilo irti jostain muualta, hei.

Kukon vakioasiakkaisiin lukeutuu myös takavuosien suomalainen ykkösscoutti Matti Väisänen, mahtava herrasmies. Viimeksi tavatessamme keskustelimme muun muassa Jari Kurrista, jonka juuri Väisä löysi NHL-jäille ja loppu kirjoitettiin historiaan. Kaukana Kukosta ei ole Los Pacos, mistä nuori Kurri aikanaan osti talon. Siihen aikaan täältä ei vielä saanut suomalaisia lihapullia, eivätkä Jormakalevit laulaneet paikallisissa baareissa. Se oli aikaa, jolloin Kurrin englanti kuulosti vielä intonaatiota myöten Onnen päivien Fonzien englannilta.

Raumalaisista kiekkomiehistä Ilkka Saarikko on hänkin usein nähty vieras Kukon klubilla. Ilun kasvattajaseuraksi muistan ihan vain piruuttani mainita Ihoden Kirin, jonka kaukalo ja puheenjohtaja Helge Sainio kasvattivat yhtäläisesti myös Suoknuutin Suken ja Lotilan Tenskan, nyt jo vainaita molemmat. Oikeita ihodelaisia ja Kirin kasvatteja ovat Janne Siivonen, Petteri Lotila ja Frans Urpolahti.

Mutta Juhania en löytänyt. Pitäisiköhän seuraavaksi etsiä Nemoa?