”Joulu menee nopeasti”

Jarkko, Kaisa ja Lumia Kauvosaaren rivitaloasunnossa ei vielä lähestyvä joulu näy, vaikka Kaisa kertookin jo miettineensä, koska voisi laittaa joulukoristeet esille.

– Olemme molemmat Jarkon kanssa jouluihmisiä. Kurkin ikkunasta hyvissä ajoin, joko naapurit ovat laittaneet jouluvalot. Ensimmäiset glögit taidettiin juoda jo syyskuussa ja ensimmäiset tortut syödä lokakuussa, Kaisa naurahtaa.

Rauman Lukon liigajoukkueen hyökkääjän Jarkko Kauvosaaren mielestä joulu alkaa siitä, kun loma alkaa ja peleistä on pieni tauko. Viimeinen peli ennen joulua pelataan SM-liigassa 18.12. ja heti Tapaninpäivän jälkeen 27.12. tahkotaan jälleen.

– Minusta olisi parempi, että sarja jatkuisi vasta vuodenvaihteen jälkeen. Toisaalta tähän on jo totuttu, Jarkko sanoo.

Pukki tulee!

Puolitoistavuotiaalle Lumia-tytölle tuleva joulu on toinen. Siitä ensimmäisestä tuskin on mitään muistikuvia.

– Nyt meitä on aattona kaikki sisarukset koolla. Pitkään aikaan ei ole pukki aattona vieraillut, mutta nyt tulee, kun kaikki Lumian serkutkin ovat paikalla, Kaisa Kauvosaari kertoo.

– Kyllä tässä itsekin odottaa joulua ihan eri lailla.

Ennen Raumalla vietettävää joulua Kauvosaaret ehtivät piipahtaa pohjoisissa Jarkon kotikonnuilla Ylitorniolla.

– Suhteemme alussa vietimme joulut omissa kodeissamme. Viime jouluna olimme kaikki pohjoisissa ja nyt siis aattona Raumalla. Kyllä sitä joulu menee Raumallakin. Toivottavasti olisi edes vähän lunta maassa, Jarkko Kauvosaari sanoo.

– Joulut ovat menneet aika nopeasti, kun pohjoiseen ja takaisin on ajellut. Perheen kanssa on aina mukava viettää joulua, nyt vieläkin hienompaa, kun on omakin perhe.

Jarkon jouluperinteisiin pohjoisissa on kuulunut perinteiset joulusyömiset isovanhempien luona ja sukulaisten tapaaminen.

– Isäukon kanssa on käyty aattona joulusaunassa. Perinteeksi on muodostunut myös jääkiekkopeli, jossa Et-Po:n uransa lopettaneet ja muualle siirtyneet pelaajat kohtaavat seuran nykyisen porukan aatonaattona. Tällä kertaa tuo peli jää kyllä minulta väliin, harmittelee Jarkko.

Sen erityisempiä joululahjatoiveita ei pariskunnalle tule mieleen. Enemmän lahjapaketteja taitaa odottaa perheen koira Foa, joka kuulemma vahtii tarkkana kuusen alle laitettavia paketteja, kunnes lupa niiden jakamiseen ja avaamiseen tulee. Sitten onkin riemu ylimmillään.

– Tässä riittää se, että saa huilailla ja syödä hyvin. Ei tarvitse miettiä sen ihmeempiä. Toivotaan, että saadaan olla terveenä koko perhe, Jarkko Kauvosaari sanoo.

– Olisiko se lahja, jos sitä lunta saataisiin, lisää Kaisa.

Mitä herkkua joulupöydässä pitää olla?

– Kyllä kinkkua pitää jouluna saada! Mikään laatikoiden ylin ystävä en taasen ole, Jarkko tokaisee.