Jere Lehtisellä jo seitsemännet olympialaiset

Jere Lehtinen on lähdössä jo seitsemännen kerran olympialaisiin. Kuva Europhoto/Jukka Rautio,

Ainakin maajoukkueen managerilla on kokemusta olympialaisista. Jere Lehtiselle tulevat kisat ovat jo seitsemännet. Häntä harmitti aikanaan NHL:n päätös, mutta nyt hän näkee oivana Euroopassa pelaavien mahdollisuudet.

Lehtinen on ollut kisoissa mukana viisi kertaa pelaajana. Nyt on tulossa toiset kisat johtopuolella.

– Ensimmäisen kerran olin mukana vuonna 1994 Lillehammerissa. Silloin oli edellisen kerran mukana vain Euroopassa pelanneita. Naganosta (1998) lähtien olin sitten NHL-pelaajana aina Vancouveriin 2010 asti. Ne olivat hienoja kokemuksia kaikki, Lehtinen sanoi.

Hänen aikanaan Suomi todella myös menestyi. Torinosta 2006 tuli hopeaa ja lisäsi Lehtinen on ollut saavuttamassa kolmea pronssia. Vain Salt Lakessa 2002 Suomi ei ollut mitaleilla.

– Olympialaisissa on paljon vaikeampi menestyä kuin MM-kisoissa. Ne ovat vain joka neljäs vuosi verrattuna jokavuotisiin MM-kisoihin. Niissä oli myös parhaat pelaajat.

Pitkän uransa jälkeen Lehtinen oli Sotšissa vuonna 2014 pelaajatarkkailija ja scout.

– Olin jo mukana muutamissa turnauksissa ennen kisoja, joten nyt on lähdössä jo seitsemännet kisat. Se on paljon. Välillä on täytynyt ihan laskea, kun sitä on kysytty. On hienoa, että uran aikana sai pelata ja nyt näkee toiselta puolelta.

NHL:n päätös olla pitämättä olympiataukoa oli ensin hänelle pettymys, mutta siihen piti reagoida pikatahtiin.

– Kun oli menty näin pitkään NHL-pelaajilla, niin olihan se pettymys. Kaikki parhaat voivat osallistua. Olihan se huono asia myös fanien näkökulmasta. Mutta ei kisojen merkitys muutu. Nyt pääsevät myös ne kokemaan olympialaiset, jotka eivät ole NHL:ssä.

Kun NHL:n lopullinen päätös tuli, niin maajoukkue vaihtoi äkkiä suunnitelmaa.

– Kun ensimmäisiä huhuja alkoi kuulua, niin teimme tietysti kahdet eri suunnitelmat. Saatoimme vain odottaa lopullista päätöstä. Kun se tuli, niin ryhdyimme töihin. Kesällä pidimme päivän mittaisen kokoontumisen. Kaikki eivät päässeet mukaan, mutta meillä oli yli kuusikymmentä pelaajaa paikalla. Oli hienoa huomata suuri kiinnostus, Lehtinen sanoi.

Mistään uutuudesta ei ollut kyse. Oikeastaan voisi sanoa tilaisuuden olleen saman, osallistujat vain vaihtuivat.

– Lähinnä informoimme pelaajia. Pidimme palaverin Helsingissä. Aikaisemmilla kerroilla NHL-pelaajat ovat olleet paikalla. Oli meillä oikeastaan nytkin muutama mukana, kun näillä ei vielä ollut sopimusta.

Kun NHL:n päätös tuli, niin maajoukkuejohdolla oli kiireinen syksy edessään. Mahdolliset olympiapelaajat piti nähdä tositoimissa ja jutella heidän kanssaan kauden jo alettua. Karjalan joukkueessa valtaosa pelaajista on KHL:stä, mutta mukana oli myös liigapelaajia sekä Ruotsissa ja Sveitsissä kiekkoilevia.

Lehtisen osalle tulivat niin Sveitsi kuin Venäjä.

– Sanoin heti, että minulla käy mikä tahansa. Venäjää on nyt nähty paljon. Tavoitteemme on se, että Karjalassa meillä on tulevien olympialaisten runko jo kasassa. Mutta jatkamme tarkkailua turnauksen jälkeen. Kausi on vielä nuori ja kisoihin on aikaa. Potentiaalisia pelaajia jäi nyt joukkueen ulkopuolelle. Saamme paljon informaatiota Karjalasta ja seuraava turnaus tulee nopeasti. Emme voi jäädä vain odottelemaan.

Etelä-Koreassa Lehtinen ei vielä ole käynyt.

– Se on vielä käymättä, mutta olen kuullut vain hyvää siellä kisapaikoilla käyneiltä olympiakomitean edustajilta. Kaikki näyttää olevan hyvällä malilla.

Kun olympialaiset päättyvät, niin hirveästi aikaa ei ole ennen MM-kisoja Tanskassa.

– Meillä on tietenkin suunnitelmat aina MM-kisojen loppuun asti, mutta pelaajapuolella sen aika tulee vasta olympialaisten jälkeen. Emme ole menneet niin pitkälle. Paljon riippuu siitä, kuka onnistuu olympialaisissa sekä tietysti Pohjois-Amerikan pelaajista, Lehtinen sanoi.