"Jätkät tykkäsivät ulkojäätreenistä"

Lukon liigajoukkue ottaa kaiken irti pudotuspeliajasta ja kauniista kevätsäästä. Päävalmentaja Risto Dufva vei ryhmänsä perjantaina aamupäivällä legendaariselle Koulukadun ulkojäälle harjoituksiin.

Lukko kohtaa perjantaina illalla Hakametsässä kolmannessa välierässä Tapparan. Joukkue veti pelipäivän aamujään kymmeltä tekojääradalla.

Lähes koko joukkue oli treeneissä mukana. Justin Azevedo oli jättäytynyt pois.

- Äärettömän hienoa. Uskon, että jätkätkin tykkäsivät. Ja ilmakin vielä suosi, maalivahtivalmentaja Ari Moisanen iloitsi.

- Ja Koulukatu on vielä paikkana niin nostalginen. Jos mahdollista, tällaisia voisi järjestää useamminkin.

Tamperelainen freetoimittaja Hannu Peltonen oli kaukalon laidalla seuraamassa harjoituksia, ja hän lähetti kuvia Kiekkoareenan käyttöön. Petri Vehanenkin oli niin innoissaan ulkojääkeikasta, että pyysi kuvia itselleen muistoksi.

- Uskon, että joukkueella on hyvä viretila päällä. Takana on muutama raskas jatkoaikatappio, mutta se ei näy missään, Moisanen ennakoi illan peliä.