Jan-Mikael Järvinen veivasi illan komeimman: "Vanhasta muistista tuli harhautus"

Jan-Mikael Järvinen iski Jukureita vastaan illan komeimman osuman. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Jan-Mikael Järvinen iski Jukureita vastaan illan komeimman osuman. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tappara kaatoi lauantain alkuillan ottelussa Hakametsässä Jukurit maalein 4-2 ja otti TPS:ää pisteen verran kiinni taistelussa Liigan kakkossijasta.

Kotijoukkueen sentteri Jan-Mikael Järvinen muistutti pelin jälkeen kyseessä olleen kirvesrinnoille jo kolmas ottelu neljään päivään, mihin nähden tulos oli hyvä.

- Todella hyvä alku meiltä. Kolmas peli neljään päivään, ja silti tosi energisesti saatiin peli käyntiin ja hyvät paikat heti alkuun. Toisessa erässä pikkuisen ehkä vähän tippui, mutta ihan ok sekin oli lopulta, Järvinen kertasi.

- Kolmannen erän alussa kaveri antoi melkoisen alakoukun siihen alkuun, mutta siitäkin pystyttiin sitten hyvin taistelemaan. Tiedossa oli, että kaveri tulee kovaa ja meidän on vaan pakko painaa. Pelattiin enemmän puolustuksen kautta, ja saatiin raavittua ne tarvittavat maalit ja pisteet.

Vaikka pelaajat ovatkin ammattilaisia, ottaa otteluruuhka myös työkseen pelaavien pohkeiden päälle. Järvinenkin myöntää taakan vaikuttavan pelaamiseen.

- Kyllähän tämä raskasta hommaa on. Nämä olivat kaikki tämän viikon pelit kuitenkin kovia pelejä, niin kyllä siinä saa viimeisiä voimanlähteitä kaivaa jaloista. Pääkoppakin on kovilla, kun kolme kertaa neljään päivään pitää ottaa kaikki irti. Ei se aina ihan helppoa ole.

Järvinen kruunasi itse Tapparan illan tekemällä ottelun viimeiseksi jääneen neljännen maalin komeasti läpiajosta.

- Se oli tasavajaatilanne, ja pääsin sopivasti vaihdosta tulemaan siihen lennokkaasti. Siinä oli hyvä vauhtiero vastustajan pakkiin, niin ei tarvinnut kuin mennä ohitse. Sain sitten vielä viimeisteltyä, niin maistuihan se makealta.

Kyseessä ei ollut aivan ensimmäinen kerta, kun Järvinen uittaa kiekon rystyltä maalivahdin längistä sisään.

- Vanhasta muistista tuli se harhautus, ei tarvinnut hirveän kauaa arpoa, että mikä sieltä tulee, sentteri naurahti.

Tapparalla on vielä neljä peliä jäljellä ennen puolentoista viikon mittaista olympiataukoa. Viime aikoina hieman ailahtelevasti pelanneelle kirvesrintaryhmälle tauko lienee paikallaan.

- Uskon että saadaan varmasti tauolla hyvin harjoiteltua. Pelaajana tietysti haluaisi aina vaan pelata, mutta täytyy mennä fiksusti myös sen harjoittelun kannalta, että kunto olisi aina paras mahdollinen. Emmeköhän me saa tauon käytettyä hyväksemme.

Kaksi Järvisen seurakaveria Jukka Peltola ja Mikko Lehtonen lähtevät Etelä-Koreaan edustamaan Suomea. Aikooko mies itse katsoa pelejä television välityksellä?

- Mihin aikaan ne pelit edes tulee? Jos ei mene pahasti treenit päällekkäin, niin eiköhän Suomen pelejä täydy vähän väijyä.