Jalonen herätteli leijonia erätauolla

Suomi pelasi pitkään aikaan vaisuimman ottelunsa jääkiekon arvokisoissa. Ranska kaatui sentään 3-1, mutta peli jätti paljon jossiteltavaa.

Ranskalla oli toisen erän alussa jopa Suomea paremmat paikat, mutta kotiyleisön onneksi Janne Pesonen ja Juhamatti Aaltonen veivät Suomen kahden maalin karkumatkalle.

- Valmentaja korotti ääntä ensimmäisellä tauolla. Jokainen tajusi, että nyt pitää pelata tosissaan, Suomen laituri Antti Pihlström paljasti.

Pihlström totesi, että Ranska pelasi hyvää ja kurinalaista peliä ennen Suomen maaleja.

- Häviöllä he joutuivat hyökkäämääm enemmän, ja mekin pääsimme paremmille paikoille.

Pihlström kaipasi enemmän kannustusta kotikatsomolta.

- Perjantaina ja lauantaina katsomossa oli hirveä meno. Oliko sitten otettu vähän menovettä? Nyt olisimme kaivanneet enemmän ääntä, niin ehkä olisimme heränneet.

Suomen tehot ovat kasautuneet Petri Kontiolan ykkösketjulla. Nyt sentään Ville Viitaluoma osui maaliin ykkösen ulkopuolelta.

- Muidenkin pitäisi mennä maalille enemmän, kuten Kontiolan ketju. Sieltä hekin ovat tehneet paljon osumia.

Suomen vastus kovenee alkusarjassa, sillä keskiviikkona vastaan tulee USA ja perjantaina Venäjä.

- USA:n pelaajat ovat tottuneet pelaamaan pienessä kaukalossa. Heitä vastaan pitää liikkua hyvin, kuului Pihlströmin ohje.