Jääkiekko on portti raumalaisuuteen

Vaikka Euraa ja Raumaa erottaakin vain reilut kolmisenkymmentä kilometriä, muuttaminen on kuin hauskaa löytöretkeilyä tutussa, mutta kuitenkin niin vieraassa kaupungissa.

Olen toki tiennyt jo ennenkin, että tämä läntisen Suomen kaupunki hengittää ja elää jääkiekosta, mutta parin Raumalla asutun kuukauden aikana se on konkretisoitunut entisestään.

Kun akustisella keikalla kahvilassa ottaa pöytäseuransa kanssa puheeksi tatuoinnit, on yhdellä jos toisellakin vilauttaa olkapäänsä tienoilta sinikeltainen lehväslogo. Ain gualemahas saakk, vai miten se meni?

Raumalla jääkiekko määrittää oikeastaan vähän kaikkea ja se on läsnä vähän joka puolella. Kun menee nostamaan vaikka rahaa ottoautomaatilta, on sen kyljessä todennäköisesti sinikeltainen Satakunta -tarra.

Paikalliset runoilijat ehdottivat vähän aikaa sitten, että Raumasta ja Porista voitaisiin tehdä ystävyyskaupunkeja. Päättäjien tasolla asia kuitenkin tyrmättiin ja torigallupeissakin ihmiset olivat vähän nihkeitä: Ystävyys ei ole mahdollista niin kauan kuin Lukko ja Ässät pelaavat Liigassa vastakkain.

Minä en ole intohimoinen jääkiekkofani, mutta jonkinasteinen fani kuitenkin. Vuosien saatossa olen jokusen pelin ehtinyt käydä katsomassa, ihan paikam bäällä. Ellen lähde hallille, kuuntelen peliselostukset nykyään radioleivänpaahtimestani, jonka maine on kiirinyt jo aika laajalle.

Mainittakoon myös, että osaan knoppina heittää muutamia pelaajien pelinumeroita, tiedän kenellä on hallussaan kultakypärä ja osaan yhtyä muutamaan Rauman boikien kannatushuutoon. Voisi olla huonomminkin!

Kun Lukon peliä seuraa keskellä intohimoista kannattajaryhmää, tarttuu tunnelma väkisin. Paras tunne jäähallilla ei suinkaan ole ensipuraisu hodarista vaan se fiilis, kun kotijoukkue on tehnyt maalin.

Äijänsuolla on pelipäivänä helppo tuntea olevansa raumalainen.