Iskikö JYPin kultakypärälle maalintekokammo? - "Siihen kohtaan olisin tarvinnut isomman maalin"

Perjantai-illan JYP-Lukko oli välillä suorastaan hengästyttävä jääkiekko-ottelu. JYP teki 60-minuuttisen aikana suurelta osin mitä tahtoi, paitsi maaleja. No, kaksi niitäkin syntyi, puolustajien lavoista, ja se riitti 2-1 -voittoon ja kolmeen pisteeseen. JYPin osumat iskivät Juuso Vainio ja Mikko Kalteva, Lukolta onnistui loppuhetkien ylivoimalla Peter Tiivola, joka on noussut joukkueen ykkössentteriksi Aaron Gagnonin lähdön jälkeen.

JYP lähetti liikkeelle iltapuhteen aikana peräti 62 laukausta, kun Lukko kykeni vain 26:een. Kolmannessa erässä oli jo lähes vartti täynnä, kun hurrikaanivahti Pekka Tuokkola joutui ensimmäisen kerran torjuntatöihin. JYP oli siinä vaiheessa jo maalinsa tehnyt.

Tontteja oli, oikein kahmalokaupalla. Vaikkapa nyt kultakypärä Antti Suomelalla, joka jahtaa 20 maalin rajaa. 19 osumaa iskenyt sentteri on pelannut nyt neljä peliä ilman maalia sen jälkeen, kun sai tuon 19 täyteen.

Onko 20 osuman rajapyykin ylittämisestä tullut jonkinlainen peikko?

- Ei ole... Olihan siinä paikkoja. Läpiajo ja Nättinen (Joonas) järjesti hienosti yhden tyhjän rysän. Siihen kohtaan olisin tarvinnut vähän isomman maalin, aina hyväntuulisen oloinen Suomela veisteli.

- Kyllä se sieltä tulee, paikkoja on koko ajan riittävä määrä joka pelissä, ensi viikolla maajoukkueessa debytoiva espoolaiskasvatti lisäsi.

Lukko oli viimeistä vitosta lukuun ottamatta todella aneeminen. Se sumputti maalinedustansa kyllä sitkeästi ja 32 kertaa torjunut Jakub Stepanek oli lujassa vireessa, mutta kiekon kanssa joukkue ei osannut tehdä yhtään mitään.

- Ei ollut meidän päivä kyllä tänään. Ensimmäisestä vaihdosta lähtien jopa meidän kokeneetkin pelaajat oli epävarmoja, päävalmentaja Kari Heikkilä kummasteli.

- Ensin oli ongelmia omalla alueella ja sitten ne siirtyivät keskialueelle. Vasta lopussa saatiin jotenkin pelistä kiinni ja päästiin maalin makuun, Heikkilä lisäsi.