Ilves ”säälien” konkari, 15 seuraa on ollut mukana

Teemu Aalto pelasi Tapparassa neljä kautta peräkkäin loppuotteluissa, mutta nyt Ilveksessä on edessä ensimmäinen kierros. Kuva Europhoto/ Jukka Rautio.

Ilves on todellinen ”säälipleirajien” konkari, kun se on jo seitsemättä kertaa mukana pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Tämä merkitsee joka toista kertaa. Tuttua se on myös HIFK:lle ja ehkä hiukan yllättäen Kärpille, jotka yleensä yhdistetään mieluummin mestaruuteen. Sen sijaan ensimmäinen kierros on aika outoa Ässille, kun seura on mukana vasta kolmatta kertaa.

Täytyy muistaa, että tuo yleinen termi ”säälit” on puoliksi harhaanjohtava. Verrattuna perinteiseen kahdeksan joukkueen pudotuspeleihin seitsemäs ja kahdeksas joutuvat ja vain yhdeksäs ja kymmenes pääsevät ensimmäiselle kierrokselle.

Näin tämän kauden joukkueista Kärpät on neljä kertaa joutunut ensimmäiselle kierrokselle ja vain kerran päässyt sinne.

Kymmenen joukkueen pudotuspelit otettiin käyttöön keväällä 2004, eli nyt on menossa jo neljästoista kerta. Tänä aikana on ensimmäisellä kierroksella pelannut 15 seuraa. Näistä Blues ja Jokerit eivät enää ole Liigassa. Nykyseuroista vain uusimmat eli KooKoo ja Jukurit eivät ole koskaan olleet mukana. Kaikilla muilla on vähintään yksi kerta.

Uusimmat seurat ovat hyvä esimerkki siitä, että joillekin seuroille on kyse ensimmäiselle kierrokselle pääsemisestä, mutta toisille niihin joutuminen on selkeä tilapäinen tason lasku. Peräti kuusi seuraa on voittanut mestaruuden sen jälkeen, kun on ensimmäisen kerran pelannut ”sääleissä”. Nämä ovat HIFK, JYP, Kärpät, Tappara, TPS ja Ässät.

Sen sijaan menestys on ensimmäisen kierroksen voittamisen jälkeen ollut vaisu. Vain kolme kertaa joukkue on hoitanut myös puolivälierän. Keväällä 2011 Blues voitti vielä välieränkin, kun se kaatoi ensin ”sääleissä” Kärpät, sitten puolivälierissä runkosarjan kakkosen Ässät ja sitten välierissä runkosarjan ykkösen JYPin. Vasta finaaleissa tuli tappio, ja kolmas HIFK vei mestaruuden.

Seuraavana kevään Blues teki todellisen ihmeteon. Se oli voittanut ensin Lukon ensimmäisellä kierroksella, ja oli puolivälierissä jo 0–3-tappiolla runkosarjan ykköstä KalPaa vastaan, mutta voitti sitten neljä ottelua peräkkäin päästen välieriin kakkosta Pelicansia vastaan. Ne Blues kuitenkin hävisi, ja kärsi sitten pronssiottelussa jatkoaikatappion kuutoselle Jokereille.

Keväällä 2013 Lukko voitti ensin Kärpät, sitten puolivälierissä runkosarjan ykkösen Jokerit, mutta hävisi välierissä kakkoselle Tapparalle ja pronssipelissä kolmoselle JYPille.

Ensimmäisen kierroksen voittaja on siis 26 kertaa pelannut puolivälierissä, mutta vain kolme kertaa voittanut ne. Voittoprosentti on siis huono. Syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin joukkueet ovat valmiiksi jo hiukan väsyneet puolivälierissä, mutta tärkein on tietysti se, että jatkossa vastaan tulevat aina runkosarjan ykkönen ja kakkonen. Tasoero on siis valmiiksi jo suuri.

Vaikka yllätyksiä ei juurikaan ole ollut puolivälierissä, niin ensimmäisellä kierroksella sitä on ollut. Vain neljä kertaa on kumpikin paremmin sijoittunut jatkanut, ja kolme kertaa ovat molemmat huonommin sijoittuneet päässeet etteenpäin.

Tämän kauden joukkueiden saldot ovat: HIFK kolme voittoa ja kaksi tappiota, Ilves neljä ja kaksi, Kärpät kaksi ja kaksi sekä Ässät kaksi häviötä.

Seitsemän kertaa

Ilves

Kuusi kertaa

HIFK, TPS

Viisi kertaa

Blues, Kärpät

Neljä kertaa

Lukko, Pelicans

Kolme kertaa

Jokerit, JYP, SaiPa, Tappara, Ässät

Kaksi kertaa

HPK

Yhden kerran

KalPa, Sport