Ilves julkaisi paluumuuttajia ja tärkeitä jatkosopimuksia

Eemeli Suomi sai tuulettaa tällä kaudella maalia useasti. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto
Eemeli Suomi sai tuulettaa tällä kaudella maalia useasti. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Tampereen Ilves on solminut tulevaksi kaudeksi seitsemän uutta pelaajasopimusta.

Puolustaja Juha Leimu palaa takaisin kasvattajaseuraansa yksivuotisella sopimuksella. Viisi viime kautta Lahden Pelicansissa pelattu Leimu tunnetaan kiekollisena puolustajana, jonka erityisosaamista on ylivoimapeli. 35-vuotias Leimu on pelannut urallaan 380 Liigan runkosarjaottelua tehoin 73+105=178.

Edelliset kaksi kautta KooKoossa pelanneen Ilves-kasvatti Eero Savilahden sopimus on puolestaan kahden kauden mittainen. 25-vuotias laitahyökkääjänä pelaava Savilahti on urallaan ehtinyt pelata 204 liigaottelua ja merkkauttanut niissä tehot 29+37=66.

Kolmas uusi nimi Ilveksen joukkueessa on yksivuotisen sopimuksen solminut 22-vuotias puolustaja Tuomas Salmela. Torniolaislähtöinen Salmela teki päättyneellä kaudella liigadebyyttinsä JYPin riveissä yhdeksän ottelun mittaisella lainapestillä, jonka aikana tilastoihin merkittiin yksi syöttöpiste. Salmelan kaksi edellistä kautta ovat lainaa lukuunottamatta kuluneet Mestiksen RoKissa, jossa 75 ottelua tuottivat tehot 10+24=34. Hänellä on kokemusta myös Ruotsin sarjoista aina Allsvenskania myöten.

Jatkosopimuksia runkopelaajille

KalPasta takaisin Ilvekseen kesken päättyneen kauden siirtynyt seuran oma kasvatti Riku Helenius on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen tupsukorvien kanssa. 30-vuotias veskari nousi kevään aikana Ilveksen ykkösvahdiksi, ja ehti pelata seurassa yhteensä 24 ottelua.

Läpimurtonsa kotimaiselle huipulle tehnyt hyökkääjä Eemeli Suomi on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen kasvattajaseuransa kanssa. Nuorten SM-liigan yhden kauden piste-ennätystä hallussaan pitävä laitahyökkääjä pelasi kaikki 60 runkosarjaottelua tehoin 17+23=40. Suomen sopimus kattoi tulevan kauden jo valmiiksi, joten hän jatkaa Ilveksessä aina kevääseen 2021 saakka.

Kanadalaispuolustaja Mark Flood jatkaa niin ikään Tampereella yksivuotisella sopimuksella. Marraskuussa Ilvekseen siirtynyt 33-vuotias Flood teki 38 pelaamassaan ottelussa tehopisteet 1+7=8.

Ikäkausimaajoukkueiden vakiokasvoksi noussut 17-vuotias Lassi Thomson on puolestaan solminut kaksivuotisen liigasopimuksen Ilveksen kanssa. Päättyneellä kaudella Nuorten SM-liigassa 49 ottelussa tehopisteet 12+15=27 tehnyt puolustaja on vahvasti ehdolla kevään alle 18-vuotiaiden MM-kisajoukkueeseen. Thomson on varattavissa NHL:ään kesällä 2019.