Ilveksen tuore puolustaja-apu saapui Tampereelle Stephen Dixonin suositusten myötä

Ilveksen puolustuksesta on puuttunut koko alkukauden kiekollisesti taitava puolustaja, kun norjalainen Stefan Espeland ei lunastanut hänelle asetettuja odotuksia liigatasolla.

Apu tähän ongelmaan saapui maajoukkuetauolla, kun 33-vuotias kanadalaispuolustaja Mark Flood siirtyi Tampereelle.

Ilveksen kannalta debyyttiottelu Kärppiä vastaan ei mennyt parhaalla mahdollisella tavalla 0-2-tappion myötä, mutta Flood itse osoitti olevansa pelimies.

- Oli kiva pelata pikästä aikaa. Olisi tietysti ollut vielä hienompaa, jos olisimme pystyneet voittamaan, mutta Kärpät on todella hyvä joukkue, mutta uskon että saamme tästä pelistä lisää eväitä pelata paremmin jatkossa, Flood analysoi.

- Pelasin mielestäni ihan hyvin. Lauoin kahdesti, mutta otin yhden jäähyn. Hienoa että sain paljon minuutteja, edellisestä kerrasta olikin jo aikaa. Kivaa olla Tampereella!

Urallaan useat sarjat aina NHL:n ja KHL:n kautta Itävallan EBEL:iin kiertänyt kokenut puolustaja näytti sopeutuvan Liigan tempoon nopeasti. Pitkä pelitaukokaan ei näkynyt miehen otteista.

- Pelin tempo oli todella kova. Pelaajat täällä ovat sekä nopeita että taitavia, joten tämä on kova liiga. Olen tyytyväinen, että saan taas pelata kovemmassa sarjassa kuin viime vuonna, EC Salzburgia viime kaudella edustanut Flood totesi.

Flood on osoittanut lähes kaikilla pelaamillaan sarjatasoilla NHL:ää lukuunottamatta pystyvänsä olemaan kiekollinen puolustaja. Ilves-puolustukselle kanadalaisesta tullee olemaan vielä paljon hyötyä.

Pystyn liikuttamaan kiekkoa, laukomaan ja liittymään mukaan hyökkäyksiin kun on sen paikka.

- Uskoisin voivani auttaa joukkuetta. Olen vähän vanhempi ja kokeneempi pelaaja, joten uskon voivani puhua nuoremmille puolustajille ja auttaa heitä kehittymään.

- En ole erityisen näyttävä pelaaja, mutta pystyn liikuttamaan kiekkoa, laukomaan ja liittymään mukaan hyökkäyksiin kun on sen paikka. Toivottavasti pystyn auttamaan joukkuetta niillä avuillani.

Syksyn aikana vain yhden ottelun toistaiseksi pelannut Flood saapui Tampereelle Stephen Dixonin suositusten myötä.

- Agenttini kertoi, että Ilves olisi kiinnostunut, ja halusin heti tulla tänne. Kaverini pelasi täällä Tapparassa pari vuotta sitten ja kertoi sekä Tampereesta että Ilveksestä. Hän piti tästä kaupungista todella paljon, joten olen innoissani mahdollisuudesta pelata täällä.

Floodin pelaaminen oli pitkään auki. Pelilupa Manitoba Moosen toimistolta kun saapui vasta hieman ennen ottelun alkua.

- Sain tiedon pelaamisestani juuri ennen lämmittelyjä. Siirtopaperini olivat Manitobassa, ja heidän toimistonsa aukesi kahdeksalta aamulla paikallista aikaa, joten lupa saatiin tänne kello 17.

- Valmistauduin kuitenkin koko ajan otteluun niin kuin pelaisin, joten sillä ei ollut merkitystä. Jos en olisi tehnyt niin, pelistä olisi tullut paljon vaikeampi.

Ilveksen pelit jatkuvat perjantaina, kun vastaan tulee Liigan kuntopuntarin kärjessä paahtava Tappara. Paikallisottelun maine on kiirinyt jo Floodinkin korviin.

- Joukkuekaverini ovat kertoneet minulle paikallisasetelmasta. Kotijoukkueella on kuulemma aina paikalla enemmän faneja, joten toivottavasti meillä on kovempi kannustus. Odotan innolla perjantain peliä.