”Ihan mieletön kunnianosoitus”

Otto Honkaheimo sanoo enempiä empimättä olevansa Lukon liigajoukkueen kapteenina paikalla, johon joka ikinen junioripelaaja tähtää. Kasvattajaseuran kapteeniksi pääseminen on Oton mukaan ”ihan mieletön kunnianosoitus”, se on paljon enemmän kuin vain pelkkä C-kirjain pelipaidan rinnassa.

– Olen ylpeä siitä, että olen pystynyt kasvamaan kapteenin rooliin ja saanut luottoa niin valmennukselta kuin joukkueeltakin. Se lämmittää. Kapteenius kuitenkin myös velvoittaa. Haluan olla kentällä johtava puolustaja missä tilanteessa tahansa, mutta samalla minun on oltava johtaja myös pukukopissa, esimerkki kaikessa mahdollisessa. Oman tekemisen ohessa on kannettava vastuuta myös muista pelaajista.

Honkaheimo muistuttaa, että kapteeni on samalla myös apuväline, viestinviejä valmennuksen ja joukkueen välissä.

– En kauhean mieluusti lähde vertailemaan valmentajien tyylejä keskenään, mutta tämän päivän joukkueessa sitä viestitettävää tuntuu olevan vähemmän. Joukkue on selkeästi yhtenäisempi, kaveriin luotetaan.

Risto Dufvan pelityyliä Otto Honkaheimo kuvaa suoraviivaiseksi, oleellinen osa sitä on itsensä likoon laittaminen.

– Peli on yksinkertaista ja selkeää, jopa helppoa, siinä ovat  peruslainalaisuudet kunnossa. Se on tiukkaa, mutta silti se antaa entistä enemmän mahdollisuuksia omiin ratkaisuihin. Jääkiekossa ei ole lopultakaan kysymys mistään rakettitieteestä. Fokus karkaa, jos asioita aletaan miettiä liikaa.

Yksi menestyvän jääkiekkojoukkueen kulmakivistä on hyvä maalivahti ja sillä osastolla Lukko kapteeninsa mukaan häviä yhdellekään vastustajalle.

– Meillä kävi onni, kun saimme Euroopan parhaan maalivahdin joukkueeseen. Peten pelilliset taidot tietää jokainen, mutta sitä ei välttämättä tiedetä, että hän on timanttiluokkaa myös ihmisenä ja esimerkkinä.

– Ilmaiseksi Petekään ei kuitenkaan pelipaikkaansa saa. Risto on antanut ymmärtää, että nimellä paidan selässä ei ole lopulta mitään merkitystä. Joukkuehengelle se ei ole ainakaan huono asia.

Otto Honkaheimo sanoo olevansa vakuuttunut siitä, että Lukko on alkavalla liigakaudella joukkue, joka voittaa enemmän kuin häviää.

– Joukkueessa on sellainen henki, että jokaiseen otteluun lähdetään pelaamaan voitosta. Siitä ei tingitä yhtään, ei missään tilanteessa.

– Kotona meillä on lisäksi vielä puolellamme Suomen paras faniosasto, Raumam Boja. On huikea juttu, että näinkin pienestä paikasta nousee tuollainen satojen ihmisten porukka oman joukkueen taakse, ja se lumipallo kasvaa edelleen. Ne äijät elävät katsomossa ihan yhtä isolla tunteella kuin me elämme kaukalossa.