Hyvässä ja pahassa

Jääkiekkojoukkue on – meidän kaikkien ulkopuolisten toiveista, hämmästyksistä ja kummastuksista huolimatta – yhteisö, jossa enemmistön pitää ymmärtää, sietää ja sulattaa vähemmistöä. 
Jos joku jää joukkueessa pahasti paitsioon, joukkueessa on vaikea olla. Näin se vain on. 

Tällaista käyttäytymismekaniikkaa voidaan kutsua suvaitsemattomuudeksi, tyhmyydeksi tai ties miksi, mutta ydinasia on, että erilaisuus ei saa rikkoa joukkuetta.
* Jos joukkueessa on pelaaja, joka ei sopeudu yhteisesti sovittuihin alkoholinkäyttösääntöihin, ryyppäämisestä tulee rasite ryhmälle.
* Jos Kiinan rajan tuolla puolen operoivan KHL-seura Vladivostokissa pelaa yksi suomalainen, joka ei sopeudu Tyynenmeren aikavyöhykkeeseen, aikavyöhykettä ei muuteta.
* Jos Lukon joukkueessa joku on liian porilainen, eikä osoita vähäisintäkään ymmärrystä raumalaisuudelle (vaikkapa vanhoille puutaloille), hankalaksi menee.
* Jos joukkueen 27 pelaajasta 26 ei osta valmentajan ajatuksia, lähtö tulee. Yleensä koutsille, ei koko joukkueelle.
* Jos joukkueesta joku pelaa maajoukkueessa, se on yleensä ok, ellei Leijonapesti nouse pelaajalle päähän.
* Jos joku on julkihomo, that’s fine – jos se on joukkueelle ok. Ja miksei olisi, eletäänhän 2010-lukua? 
* Jos joku muuta väittää, ei ymmärrä jääkiekkoilusta, kirjoitetusta tekstistä ja kohun keskipisteeksi nousseen Risto Korpelan haastattelusta mitään.