Hyvä huili ennen tammikuuta

Lukko sai puhaltaa kunnolla jouluna, sillä Risto Dufva antoi joukkueelle peräti kahdeksan päivän joululoman. Raumalaiset jäivät jouluvapaille viime viikon keskiviikkona, ja työt kutsuivat taas tapaninpäivän iltana.

Koska joulunpyhät osuivat keskelle viikkoa, kaikki joukkueet pystyivät lepäämään normaalia pitempään. Silti esimerkiksi Ässät harjoitteli kahdesti joukkueena, kun Lukon pelaajat olivat jo kotikonnuillaan.

Lukon varakapteeni Janne Niskala arvosti lepohetkeä keskellä hektistä pelikautta.

 - Katsottiin juuri tammikuun ohjelmaa. Se on tosi tiivis, tulee tosi paljon pelejä. Siinä ei tehdä muuta kuin pelataan ja vähän jumpataan välissä, Niskala toteaa.

Janne Niskala on tällä kaudella pelannut 30 liigapeliä ja kerännyt niissä tehot 6+8=14. Hän on Lukon viidenneksi tehokkain pistemies. Kuva: Pekka Lehmuskallio.​
Janne Niskala on tällä kaudella pelannut 30 liigapeliä ja kerännyt niissä tehot 6+8=14. Hän on Lukon viidenneksi tehokkain pistemies. Kuva: Pekka Lehmuskallio.​

Tapaninpäivän harjoituksissa oli mukana koko Lukon joukkue. Kapteeni Ilkka Mikkola huilasi kaksi peliä ennen taukoa, mutta hänkin on pelikunnossa, kun Lukon kausi jatkuu lauantaina Turussa.

Lukolle tauon jälkeiset pelit ovat viime vuosina olleet vaikeita. Marraskuun maaottelutauon jälkeenkin Lukko aloitti työt TPS:ää vastaan, ja tuolloin raumalaiset epäonnistuivat CHL-ottelussa.

- Ainakin tällä kaudella pelit ovat lähteneet ihan hyvin. Olemme jaksaneet pelata hyvin tauon jälkeen, ja olemme saaneet käännettyä pelejä kolmannessa erässä, Niskala näkee.

- Ja omaa kieltään kertoo sekin, että olemme saaneet pisteitä lähes jokaisessa pelissä tällä kaudella. 

Liiga tasaisempi kuin aikoihin

Lukko vietti joulutaukoa sarjavitosena. Raumalaiset raapivat 30 pelissä 52 pistettä, kun sarjaa johtava Kärpät saalisti 31 kamppailussa 56 pistettä.

Lukon lauantainen vastustaja TPS on sarjassa 11. tilalla. Turkulaisilla on koossa 41 pistettä.

Liiga vietti joulutaukoa tasaisemmassa tilanteessa kuin kertaakaan 2010-luvulla.

- On se tasainen. Sen huomaa heti, jos muutama peli menee huonommin tai paremmin. Heti muuttuu sarjasijoitus, Niskala vahvistaa.

- Yleensä joku joukkue on ollut jo tässä vaiheessa karkumatkalla. Mutta tämä tasaisuus on hyvä asia. Se tuo mielenkiintoa sarjaan.

Lauantain Länsi-Suomessa on tuhti paketti jääkiekkoa. Ääneen pääsevät Janne Niskala, Eisbären Berlinin maalivahti Petri Vehanen ja KooKoossa hyviä tehoja kerännyt Aki Kangasmäki.