HPK valitsi Matti Vihervuoren uudeksi puheenjohtajaksi

Hämeenlinnan Pallokerho kertoo nettisivuillaan valinneensa uuden puheenjohtajan ja hallituksen HPK Liiga Oy:lle.

Osakeyhtiön puheenjohtajaksi valittiin ylimääräisessä yhtiökokouksessa Matti Vihervuori. Vihervuori oli pitkään mukana jo HPK-edustusjääkiekko ry:n hallituksessa ennen HPK:n Oy-aikaa. 

Aikanaan oikeustieteen kandidaatiksi valmistunut Vihervuori on työskennellyt muun muassa pankki- ja media-alalla.

Paikallisen mediakentän Vihervuori tuntee hyvin, sillä hän on toiminut muun muassa Hämeen Sanomien toimitusjohtajana, Sanomalehtien Liiton hallituksessa sekä liiketoiminnan kehittämisestä ja tietohallinnosta vastaavana johtajana Aina Group Oyj:ssä. 

HPK:n hallitukseen valittiin lisäksi Mika Koskinen, Jyrki Louhi, Mika Uutela, Tapio Vekka ja Matti Vihervuori. Varapuheenjohtajaksi valittiin Tapio Vekka.

HPK:n aiempi puheenjohtaja Jari Koskinen ilmoitti aiemmin keväällä jättävänsä paikkansa yhtiön hallituksessa. Syyksi hän perusteli muun muassa odotettua heikomman urheilullisen menestyksen.