HPK:n joulutodistus – Syksyn pahin alisuorittaja

Ei kai taas? HPK:n puolustaja Joonas Lehtivuori syöksyy Ilveksen pakin Olli Vainion lähettämän kiekon eteen. Kuva: Jukka Rautio.

HPK nostettiin ennakkokaavailuissa mitaliehdokkaiden joukkoon hienon viime kauden perusteella.

Hämeenlinnalaisjoukkueen kehityksen luultiin jatkuvan yleisesti kehutun valmentajan Antti Pennasen johdolla. Kun vielä pelaajia hankittiin hyvissä ajoin selkeän strategian mukaan, lähtökohdan piti olla hedelmällinen.

Mutta kuinka kävikään – Kerho vajosi syksyn mittaan syvemmälle kuin kukaan osasi kuvitella.

Jo syys-lokakuussa tuli kuuden ottelun tappioputki, mutta siitä Rinkelinmäellä vielä selviydyttiin. Sen sijaan joulutaukoa edeltänyt jakso ajoi HPK:n lähes toivottomaan tilanteeseen. Kun kahdestatoista viime ottelusta tuli peräti kymmenen tappiota, joukkue upposi peräti viidentoista pisteen päähän pudotuspelipaikasta.

HPK vältti koko sarjan jumbopaikan vain pisteen turvin.

SM-liigan pahimmasta alisuorittajasta ei tarvitse keskustella. Kerholle ei löydy edes haastajaa.

Epäonnistuminen on aina monen asian summa. HPK:n tapauksessa ongelmat tiivistyvät kahteen isoon asiaan. Liian moni hankinta osoittautui tasoltaan heikommaksi kuin arveltiin.

Lisäksi aktiivisen kiekkoilun apostoleihin lukeutuvan Pennasen tekemä pelitapamuutos toi enemmän epätietoisuutta kuin tuloksia. Niinpä syksyn mittaan piti palata asteittain entiseen suuntaan. Kaukaloon syntyi sekametelisoppa.

Mielenkiintoista nähdä, miten vuodenvaihteen Spengler Cup vaikuttaa HPK:n ilmeeseen. Nykyahdingossa voi jopa olettaa, että Davosin-keikka on virkistävä ja päät tyhjentävä kokemus pelaajille. Kevääksi kaivataan roimasti lisäenergiaa.

HPK voi ammentaa lisävoimaa kevään 2014 tapahtumista. Silloin jo kertaalleen luovuttanut hämeenlinnalaisjoukkue nousi uskomattomasti pudotuspeleihin hurjan loppukirinsä ansiosta. Runkosarjan päätteeksi tuli komeasti peräti kahdeksan voittoa.

Nyt vaaditaan samantyyppistä muodonmuutosta tempun uusimiseksi. Kierroksia on jäljellä vielä riittävästi, mutta syksyn kaltaisilla esityksillä on turha toivoa mitään. Ryhtiliikkeen on oltava perusteellinen.

Nuorten MM-turnaus aiheuttaa Kerholle omat lisähaasteensa. Hyökkääjät Kristian Vesalainen, Eetu Tuulola ja Jere Innala sekä maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen taistelevat Suomen puolesta. Sen sijaan puolustaja Roope Laavainen putosi joukkueesta loppusuoralla ja palaa jouluksi Suomeen.

HPK:n joulutodistus:

Kiekkoareena ei kavahda numeroarvostelua, vaan käyttää joulutodistuksessa rohkeasti koko asteikkoa kympistä neloseen.

10:

9: SM-liigan ensimmäisillä kierroksilla näytti siltä, että Vesalainen on pahasti hukassa. Suurlupaus istui välillä jopa katsomossa. Syksyn mittaan tilanne muuttui täysin – Vesalainen nousi vahvasti esiin ja loisti loppuvuodesta HPK:n kiistattomana johtotähtenä. Tehopisteet (8+11=19) eivät kerro kaikkea suuruudesta. Ajoittain hän teki kaukalossa mitä tahtoi.

8: HPK:n paras maalintekijä Teemu Turunen on tehnyt tasaista jälkeä ilman leveitä otsikoita. Turusella on jo nyt koossa saman verran osumia (11) kuin koko viime kaudella. HPK-kasvatti Tuulola nousi syksyn mittaan vahvasti esiin, viimeisteli kahdeksan osumaa ja valtasi paikan nuorten MM-kisajoukkueesta. Kevään pelejä odotetaan suurella mielenkiinnolla.

7: HPK on tottunut viime vuosina loistavaan veskaripeliin. Hämeenlinnalaisten harmiksi luottovahti Emil Larmi on taistellut koko syksyn vammojen kanssa ja joutunut jättämään tukun pelejä väliin. Toisen veskarin Antti Karjalaisen taso on riittänyt vain toveittain huippujoukkueita vastaan.

HPK:n pörssikärki Oula Palve (7+14=21) on SM-liigan pistepörssissä vasta sijalla 32. Tehoja on tullut mukavasti, mutta myös takaiskuja on kertynyt tasaiseen tahtiin (–9). Tiettävästi Palve on ensi kaudella TPS:n mies – vaikutukset jäävät arvailujen varaan...

6: Rohkeat värväykset vaikuttivat viisailta vielä keväällä, mutta syksyn mittaan on pettänyt kortti toisensa perään. Tanskalaislupaus Nikolaj Krag Christensen oli liian heikko pelaaja SM-liigaan ja jopa Mestikseen. Syksyn harjoitusotteluissa väläytellyt ruotsalaishyökkääjä Victor Backman piti lähettää kotiin jatkuvan sairastelun takia. Kokenut hyökkääjä Mikko Lehtonen hankittiin maalintekijäksi – eikä seurustelu-upseeriksi mediakatsomoon.

Marraskuun alussa Hämeenlinnaan palannut Ville Viitaluoma on mukava mies, mutta huippukiekkoilussa arvo mitataan tuloksilla. Nämä ovat Viitaluoman tapauksessa kehnoja. Kolmetoista peliä saldolla 0+3 vastuullisesta roolista huolimatta. Tähän asti lisäarvo on jäänyt olemattomaksi.

Kun vielä kesken kauden hankitun amerikkalaishyökkääjän Jeremy Morinin visiitti jäi ranskalaiseksi, HPK:n hankinnat ovat menneet pahasti vihkoon. Niinpä johdon on syytä käväistä peilin edessä. Tässä yhteydessä on turha vedota rajallisiin resursseihin.

5: Kokenut hyökkääjä Juho Keränen on menettänyt täysin viime syksyn tatsinsa. Silloin Kiekkoareena nosti arvostettuna rouhijana tunnetun laiturin joulutauolla joukkueen suurimmaksi onnistujaksi. Nyt Keränen rypee syvässä kuopassa ja taitaa haikailla jo takaisin kotiseudulleen. Pudotus on ollut hämmentävän suuri. Vuosi sitten Keränen oli jouluna koko SM-liigan plusmiinus-tilaston kärjessä komealla lukemalla +20 – nyt hän jakaa jumbopaikan Jukurien puolustajan Teemu Suhosen kanssa murheellisella saldolla –18.

4: Rinkelinmäki oli vuosikaudet vierailijoille painajaismainen paikka. Legendaarisen sikakatsomon huudot sekoittivat monien kovienkin pelimiesten pasmoja ja lämmittivät totaalisesti vierailijoiden kuumakallet. Hämeenlinnassa muistetaan edelleen elävästi, kun Ässien kulttipuolustaja Matt Nickerson pyrki väkisin katsomoon. Lopulta vaihtoaition ja lehtereiden välissä ollut pleksi oli kuitenkin liian vaikea ylitettävä.

Nyt HPK on esiintynyt lammasmaisesti oman yleisön edessä jo neljä pelikieltoa hankkineen Miro Karjalaisen pullisteluista huolimatta. Pieni kovistelu on sinänsä jees, mutta sen lisäksi kaivataan paljon muutakin. Kerho on koko liigan surkein kotijoukkue.