HIFK tekee muutoksia urheilutoimintaansa - urheilujohtaja Nybondas siirtyy muihin tehtäviin

HIFK suunnittelee muutoksia urheilutoimintaansa ja tiedottaa niistä lisää vielä tämän kauden aikana. Kuva: Jukka Rautio

HIFK tiedottaa nettisivuillaan, että seuran urheilupuolen toimintaan on tulossa muutoksia.

Lisää seura ilmoittaa kertovansa kauden aikana, mutta ainakin yhden muutoksen urheilujohtaja Tom Nybondas jo paljastaa: hän siirtyy itse toisiin tehtäviin. 

– Totta kai tähän liittyy myös se, että kuka tekee mitäkin hommaa. Olemme jo kartoittaneet ja kontaktoineet mahdollisia henkilöitä eri toimenkuviin ja päätimme tiedottaa asiasta nyt, ennen kuin huhut leviävät julkisuuteen. Itse siirryn muihin tehtäviin edellä mainittuihin kehityshankkeisiin liittyen, Nybondas sanoo tiedotteessa.

Nybondasin mukaan hän teki itse aloitteen seuran hallitukselle urheilutoiminnan uudelleenorganisoimisesta. IFK haluaa vastata muun muassa kiristyvään kansainväliseen kilpailuun huippupelaajista.

– Tämä on minulle kymmenes kausi tässä tehtävässä ja on aika siirtyä eteenpäin.

IFK kertoo, että seurassa erityisen tarkastelun alla on junioritoiminta, pelaajatarkkailu, pelaajakehitys, ja siihen liittyvä mahdollinen farmijoukkue. Lisäksi seurassa on aloitettu harjoitusolosuhteiden ja joukkueen tulevaisuuden fasiliteettien suunnittelu.

Nybondas kommentoi myös HIFK:n vaikeaa alkukautta. Suomen kärkipään pelaajabudjetilla kaudesta toiseen operoiva joukkue putosi jo CHL:stä ja on liigassa kahdeksan ottelun jälkeen toiseksi viimeisenä.

– Asenne, työnteko, energia, tempo – kaikki ovat oikealla tasolla. Puolustamme pääsääntöisesti hyvin, ylivoimapeli on parempaa kuin viime kaudella, maalivahtipeli on erinomaisella tasolla ja luomme aivan riittävästi maalipaikkoja voittaaksemme pelejä. Asiat voisi kiteyttää maalinteon vaikeuteen, Nybondas analysoi.

Rivien välistä on luettavissa, että päävalmentaja Ari-Pekka Selinillä on aikaa kääntää joukkueen kurssi. 

– Totta kai olisi hauskempaa ja helpompaa aloittaa kausi eri tavalla, mutta tilanne on nyt mikä se on. Tämän kanssa teemme nyt töitä ja on selvää, että ennemmin tai myöhemmin tulokset paranevat. Pitää myös muistaa, että joukkueen pelaajistoa ja valmennusta uusittiin rankalla kädellä viime kauden jälkeen ja isot muutokset vaativat aina aikaa, Nybondas sanoo.