HIFK:n kolossi toisessa pelissä peräkkäin suihkuun

Taas pyyhkeitä. Joe Finleylle on tuomittu tällä viikolla kaksi ulosajoa eli 50 minuutin edestä rangaistuksia. Sitä ennen HIFK:n pakkijärkäle oli kärsinyt koko alkukaudella vain kolme kakkosta. Kuva: JP Mikola

Ulosajo viikon molemmissa otteluissa, siinä HIFK:n puolustajajärkäle Joe Finleyn saldo torstain Pelicans- ja tiistain Sport-otteluista. Kaksimetrinen järkäle sortui toisen erän lopulla pelitakatkolla näyttämään ranneliikkeellä rivoja elkeitä ja kävi sen jälkeen puolikiivaan sananvaihdon vastustajan valmennuskaksikon kanssa. Tuloksena oli suihkukomennus.

Finleyn juttukumppaneina olivat Pelicansin valmentajat Petri Matikainen ja Pasi Nurminen. Kolmikon keskinäisen sananvaihdon seurauksia purettaneen vielä ottelun jälkeenkin.

Epäasiallista ranneliikettä ja vaihtoaition sanailua edelsi kevyehkö törmäys yhteen tuomareista. Monen hidastuksen perusteella törmäys näytti täysin tahattomalta.

Ison rangaistuksen (5+20 min) syyksi pöytäkirjaan kirjattiin epäurheilijamainen käytös.

Lisää aiheesta