HIFK:n joulutodistus - Hyvää päästetyt, huonoa tehdyt maalit

HIFK:n varakapeeni Lennart Petrell on tehnyt maalin vieraspelissä Ilvestä vastaan. Mikael Johansson kuuluu kesken kauden hankittuihin. Kuva Europhoto/Jukka Rautio.

Lyhyen joulutauon koittaessa HIFK oli liigassa neljäs ja sillä oli todella mukava pisteputki. Viimeisistä yhdestätoista ottelusta se on jäänyt pisteittä vain yhden kerran. Kaikki näyttäisi siis olevan hyvin.

Mutta näin ei suinkaan ole. Niin lähtöasetelma kauteen kuin seuran budjettitilanne loivat odotustason, joka oli korkeampi kuin nyt saavutettu. Tämän voisi vielä ohittaa toteamalla vain, että lähes puolet runkosarjasta on vielä pelaamatta. Mutta ei voi ohittaa sitä, että kausi on ollut todella erikoinen.

Kun HIFK voitti viime kaudella runkosarjan, niin se oli selkeästi hyökkäyskone. Tosin se myös päästi kohtalaisen vähän, mutta näinhän on lähes kaikkien voittajien kohdalla. Mutta nyt se on hankkinut pisteitä tiukan puolustuksen myötä. Maaleja on tullut oikeastaan vain minimäärä.

Muutokset joukkueessa olivat määrällisesti aika pieniä, mutta laadullisesta ne olivat suuria, kun pois lähtivät ykkösmaalivahti (Ville Husso), ykköspuolustaja (Yohann Auvitu), ykköskeskushyökkääjä (Teemu Ramstedt) ja ykkösmaalintekijä (Tomas Zaborsky). Korvaaminen onnistui hyvin maalivahti- ja laitahyökkääjäpuolella, mutta niin puolustajien kuin keskushyökkääjien kohdalla seuran urheilujohtaja Tom Nybondas joutui olemaan aktiivinen vielä kauden aikana.

Yksi selitys oli käsittämätön loukkaantumistilanne, joka tosin on jo hiukan hellittänyt.

HIFK lähti kauteen toiseksi suurimalla budjetilla ja suurimalla pelaajabudjetilla, joka kauden mittaan on vain kasvanut. Kun budjettitilanne on vahva, muutokset määrällisesti olivat pieniä ja maalipotentiaalia jäi paljon, niin se laskettiin jopa sarjan suurimmaksi suosikiksi.

Sitä taustaa vasten neljästila on korkeintaan tyydyttävä, mutta käyrä on mukavaan suuntaan. Arvio voi hyvinkin kääntyä hyväksi ja keväällä HIFK saattaa olla Tapparan ykköshaastaja.

Päävalmentaja Antti Törmäsen kanssa tehtiin jo hyvissä ajoin sopimus myös ensi kaudesta. Hän luonnehti sattuvasti viime aikojen ainoaa tappiopeliä (Lukko kotona 0–4) sanoen sen olleen oudon ottelun.

Voisi sanoa koko kauden olleen oudon. Siihen sisältyy niin suuria plussia kuin vielä suurempia miinuksia.

HIFK:n joulutodistus:

Erinomainen: HIFK on puolustanut loistavasti. Sitä vastaan on tehty toiseksi vähiten maaleja koko sarjassa. Ero TPS:ään on vain yksi maali ja turkulaiset ovat pelanneet yhden ottelun vähemmän. Nämä joukkueet kohtaavat heti tauon jälkeen Tapaninpäivänä, joten HIFK voi jopa mennä kärkeen. Tosin se on kotiottelu, joten ennusteet HIFK:lle eivät ole kovin hyvät.

Kiitettävä: Muutama pelaaja etenkin puolustuspäässä on pelannut loistavasti. Yksi näistä on maalivahti Kevin Lankinen. Vielä vuosi sitten fanit saattoivat sanoa: Voi ei, Lankinen on maalissa, taitaa tulla tappio. Nyt samat fanit sanovat: Hyvä, Lankinen on maalissa, hän ottaa kiinni. Todella nuoren Miro Heiskasen arvioitiin korkeintaan taistelevan pelipaikasta, mutta hän nousikin ykköspuolustajaksi. Kausi on pitkä ja tason lasku ei olisi mikään ihme, mutta silti hän on vahva ehdokas NHL:n jopa ensimmäisen kierroksen varaukseksi.

Hyvä: HIFK on pelannut erittäin hyvin vieraissa, kun sen saldo on sarjan toiseksi paras. Hyökkäys on toiminut hyvin, kun maaleja on tehty kaksi kertaa enemmän kuin kotona, ja puolustus on ollut kohtalaisen tiivis. Huono puoli tässä hyvässä on se, että HIFK on pelannut vieraissa selvästi enemmän kuin kotona (18/14). Yleensä tuon katsottaisiin olevan huono asia.

Tyydyttävä: CHL alkoi huonosti, kun HIFK pääsi vain niukasti alkulohkosta jatkoon. Mutta sitten TPS kaatui ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ja toisella tuli vain niukka yhteensä yhden maalin tappio ruotsalaiselle Linköpingille. Mutta kun samalla kierroksella putosivat kaikki loputkin suomalaisseurat, niin helsinkiläisten menestys oli ihan tyydyttävä.

Välttävä: Liigan kotipeleistä ei voi sanoa mitään muuta kuin tuon. Sijoitus kotipeleissä on vasta kymmenes, joten sen kohtalaisen hyvä sarjasijoitus on hankittu hyvien vieraspelien ansiosta. Puolustus on kotona ollut toimiva, mutta maaleja on tehty todella vähän. Kun kausikortti myynti on ollut hyvä, niin yleisömäärät eivät ole romahtaneet. Mutta tuo kotimenestys olisi käännettävä niin sarjasijoituksen kuin pääsylippumyynnin takia.

Heikko: HIFK:n oudon kauden näkee parhaiten maalinteossa. Se on päästänyt toiseksi vähiten, mutta se on myös tehnyt toiseksi vähiten. Vain Kärpät on tehnyt vielä vähemmän. Vaikka muutokset laadullisesti olivat kovat, niin maalintekopotentiaalia joukkueeseen jäi. Nyt ei yhtään HIFK:n pelaajaa mahdu Liigan pistepörssin kolmenkymmen parhaan joukkoon! Viime kaudella sen erikoistilannetehokkuus oli vain keskitasoa, mutta nyt niin yli- kuin alivoimaprosentit ovat toiseksi huonoimmat. Sen ylivoimapeli on helposti ennakoitavissa: kiekko Aaltoselle ja Aaltosen kova laukaus. Huonokin joukkue lukee tuon, eikä Liigassa huonoja joukkueita ole.

Hylätty: Loukkaantumisille HIFK ei ole voinut mitään. Tuuri on ollut suorastaan käsittämättömän huono. Eikä HIFK ole voinut sille mitään, että uuden hallin eteneminen on ollut kaupunkisuunnittelussa hidasta. Mutta loukkaantumisten kohdalla pahin on ohi, ja joskus uusi halli vielä valmistuu.