HIFK:n Haataja suihkuun yllättävästä syystä – törmäsi tuomariin

HIFK:n Juha-Pekka Haatajan iltapuhde Mikkelissä ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Kokeneen laiturin kamppailu tuli päätökseen jo ensimmäisen erän lopussa, kun hän törmäsi toiseen päätuomariin. Tilanteesta tuomittiin Haatajalle ulosajo.

Haataja luisteli siniviivalta kohti hyökkäysalueen kulmaa ja kiekkoa, mutta hänen ja päätuomarin jalat osuivat toisiinsa. Tuomari kaatui kaaressa selälleen. Haatajan ulosajon syy oli sopimaton käytös tuomaria kohtaan.

Haatajaa ei ole tunnettu koiruuksista. Ennen Jukurit-ottelua hän oli ottanut vain neljä rangaistusminuuttia.