HIFK:lla kaksi kentällistä poissaoloja

Joonas Rask on yksi tänään HIFK:n kokoonpanosta puuttuvista nimistä. Kuva: Jukka Rautio/Europhoto

HIFK joutuu todella vajaamiehisenä illan otteluun Pelicansia vastaan, kun kokoonpanosta puuttuu kaksi ketjullista vakiopelaajia ja kaiken päälle vielä ykköspuolustaja.

Laidoilta poissa ovat Juhamatti Aaltonen, Joonas Rask, Juuso Puustinen ja koko alkukauden menettänyt Arttu Luttinen. Keskusta on ollut koko ajan vähien pelaajien varassa ja nyt poissa ovat Tomi Tuomisto ja Thomas Nykopp. Takalinjoilta puuttuu Tommi Taimi.

Ei olekaan mikään ihme, että tänään nähdään hiukan outojakin pelaajia Nordenskiöldinkadun hallissa. Vasta 18-vuotias Janne Hämäläinen pelaa Roope Hintzin ja Mika Partasen kanssa. Hän on seuran omia kasvatteja ja on pelannut tehokkaasti etenkin A-nuorissa.

Vastustajan pelin sotkemiseen erikoistunut Micke Åsten on Corey Elkinsin ketjussa toisena laitana maalitykki Jasse Ikonen. Pelaajapula näkyy kolmosketjussa, jossa puolustaja Saku Salmela jatkaa hyökkääjänä. Keskellä on Robert Leino ja toisella laidalla kapteeni Lennart Petrell.

Nelosessa hyökkäävät nuoret Miro Sarelainen, Panu Mieho ja Henri Tamminen.

Puolustajaparit ovat Miihkali Teppo ja Daniel Grillfors, Joe Finley ja Miro Heiskanen sekä Juuso Salmi ja Teemu Eronen.

Huonoa tilannetta kuvaa hyvin se, että ylimääräiseksi pelaajaksi ei ole tuttuun tyyliin nimetty seitsemättä puolustajaa, vaan tuon paikan ottaa A-nuorista nostettu hyökkääjä Alex Levänen.

Maalivahdit ovat sentään pelikunnossa. Tolppien välissä on Niklas Bäckström ja varalla Kevin Lankinen.