Heräsikö Tapparan Kristian Kuusela? Mikä erottaa Henrik Haapalan Jan-Mikael Järvisestä?

Kristian Kuusela ja Jan-Mikael Järvinen punnertavat. Kuvat: Jukka Rautio/Europhoto

”Onx välii” – mouhijärveläisen perheenpään kliininen vastaus lapsensa kysymykseen ”Äiti, heräsikö Kuusela jo?”.

Äiti on asian ytimessä: Tapparalle ei ollut mitään merkitystä, miten Kuusela pelasi runkosarjassa.

Kuuselan kaiken tekemisen ja keskittymisen tavoite on ollut pudotuspeleissä. Ja itse asiassa koko Tapparan fokus on viimeiset kaksi kuukautta ollut pudotuspeleissä, joten kovin suuria, jos mitään, johtopäätöksiä kirvesrintojen viimeaikaisista esityksistä ei kannata vetää.

Toki lämpimikseen voidaan kuitenkin hieman mutustella Kuuselan otteita.

Kuusela teki 10 pelissään 4 pistettä, joka ei kuulosta viime vuoden runkosarjan parhaaksi valitulle ja pistepörssin voittajalle kovin kummoiselta saldolta. Ja sivumennen todettakoon, että Tapparasta poispotkittu Charles Linglet pelasi 11 peliä ja teki niissä 5 pistettä. Linglet teki siis keskimäärin enemmän pisteitä kuin Kuusela. No, ei jäädä siihen.

10 peliä on pisteiden kannalta liian pieni otos otteiden syvälliseen ruotimiseen. Joten otetaan vielä avuksi murtavat syötöt ja syötöt selvään laukaisupaikkaan tasakentällisin (5 vs. 5), jotka tarjoavat laajemman perustan arvioida Kuuselan kuntoa.

Syöttö selvään laukaisupaikkaan tarkoittaa, että syötöstä avautuu selkeä mahdollisuus laukaukseen kohti maalia. Murtava syöttö puolestaan ilmaisee, että sen myötä syötön vastaanottaja pääsee selvään maalipaikkaan (käytännössä yksin maalivahtia vastaan) ja syöttö on erityisen oivaltava tai annettu erityisen pienestä välistä.

Kuusela antoi 10 pelissä 24 syöttöä selvään laukaisupaikkaan. Se oli Tapparan toiseksi korkein lukema. Eniten syöttöjä selvään laukaisupaikkaan antoi Jan-Mikael Järvinen (27).

Murtavia syöttöjä antoi eniten myöskin Järvinen (9). Kuuselalla (5) murtavia syöttöjä oli Teemu Nurmen (6) ja Henrik Haapalan (6) jälkeen seuraavaksi eniten.

Mitä Kuuselan luvuista pitäisi ajatella? Ei kauheasti mitään. Ei voida sanoa, että Kuusela olisi ollut pihalla, mutta ei myöskään voida sanoa, että vielä olisi varsinaisesti nähty ”viime vuoden Kuuselaa”.

Kliseisesti voidaan todeta, että mitä pidemmälle mentiin, sitä liukkaamalta Kuuselan meno jäällä näytti. Tarkempi arvio Kuuselan rekrytoinnin mielekkyydestä voidaan tehdä vasta pudotuspelien jälkeen.

Nostetaan vielä esiin Kuuselan ketjukaveri, Jani Lajunen. Ensinnäkin on selvää, että Lajusen ja Kuuselan kemia kentällä toimii.

Toiseksi, Lajunen on viimeisissä peleissään osoittanut hyviä otteita hyökkäyssuuntaan. Lajusen kausi on ollut hyvää perustekemistä ilman varsinaista hyökkäyspään hohdokkuutta.

Lajusen keväisestä nousukunnosta antaa orastavan signaalin Saipa-pelin viisi syöttöä selvään laukaisupaikkaan, mikä oli Tapparasta eniten. Toki Tappara–Saipa-ottelu oli kaikkien läpsyttelypelien äiti, mutta silti voidaan sanoa, että Lajusen hyökkäysvire ja liike näyttivät paremmilta kuin kertaakaan koko kaudella. Kuuselan läsnäololla on siihen varmasti jonkinlainen vaikutus.

Jos Järvisen repertuaarissa olisi ”laukaus, laukaus – sarja, sarja”

Jan-Mikael Järvinen antoi siis Tapparan 10 viimeisessä pelissä eniten murtavia syöttöjä ja syöttöjä selvään laukaisupaikkaan. Järvisen lukemat ovat vakuuttavia, ne kertovat tekemisen laadun korkeasta tasosta.

Pisteitä Järvinen teki koko kaudella 34, joista 29 prosenttia syntyi ylivoimalla. Henrik Haapalan 60 pisteestä 50 prosenttia syntyi ylivoimalla. Tasakentällisin Haapala teki siis vain kuusi pistettä Järvistä enemmän.

Ylivoimalla Haapala pelasi 143, Järvinen 110 minuuttia. Haapala tarvitsi yhteen ylivoimapisteeseen 4,8 ja Järvinen 11 minuuttia. Kannattaa muistaa, että Järvinen pelasi Tapparan kakkosylivoimassa, Haapala ykkösylivoimassa – kavereissakin oli eroa.

Järvisen on tasakentällisin hyvin lähellä Haapalan tehoja, mutta onhan 60 ja 34 pisteessä kuitenkin eroa. Mikä miehiä erottaa?

Murtavat syötöt ja syötöt selvään laukaisupaikkaan kertovat, että Järvisellä on keskimääräistä selvästi enemmän taitoa ja pelisilmää luoda maalintekopaikkoja ja saada peli vastustajan hyökkäysalueelle. Järvinen pystyy myös vakuuttavasti itse viemään kiekon hyökkäysalueelle pitkän kuljetuksen päätteeksi.

Jotain Järvisen pelistä silti puuttuu: viimeinen napsu murtautua maalipaikkoihin ja tahto/taito laukoa. Haapala ja Järvinen muistuttavat pelaajina paljon toisiaan. Haapalan kuitenkin pystyy murtautumaan itse paremmin maalipaikkoihin ja kykenee kiekollisena tekemään enemmän tilaa, luomaan ”pienimuotoisempaa” juonikkuutta, josta tai jonka jälkeisestä syötöstä syntyy laadukkaampia maalipaikkoja.

Vaikka Haapala ja Järvinen ovat kooltaan samaa kaliiberia, Järvinen on laajojen kaarrosten mies, Haapalan pienten. Syöttäminen ei ole vain syöttämistä, vaan myös haastamista ennen syöttämistä. Haapalan draivi, haastaminen ennen syöttöä on terävämpää kuin Järvisen.

Kokonaisuudessaan Järvisen selvin puute on kuitenkin laukausten vähyys ja painokkuus. Yli 30 peliä pelanneista keskushyökkääjistä Järvisen laukaisumäärä (77) on aivan Liigan häntäpäässä. Eniten Liigan keskushyökkääjistä laukoi JYP:n Antti Suomela (253).

Toki kaikki Tapparan sentterit laukovat vähän: Lajunen 117, Jasu 93 ja Rauhala 84. Osittain alhaiset laukaisumäärät liittyvät pelityyliin, mutta eittämättä kaikkia Tapparan keskushyökkääjiä yhdistää huono laukaus.

Entä jos onkin niin, että keskushyökkääjiksi alun perinkin ajautuu heikkokutista porukkaa? Vai surkastuuko keskushyökkääjien laukaus tiedostamatta pelivuosien aikana? Ehkä molemmat – siinä Jääkiekkoliitolle hyvä kehittämisen kohde. Tai sitten syöttömailalla ei vaan kuti lähde.

Joka tapauksessa, ampuminen toisi Järvisen otteisiin lisää arvaamattomuutta ja prosentti- ja säkäpisteitä: laukauksista syntyisi irtokiekkoja, vaikeasti arvioitavia kimmokkeita, ohjureita, yleistä härdeliä. Paremmalla kudilla Järvinen olisi 50 pisteen mies.