HC Satakunta taisteli paikkansa Suomi-sarjassa

HC Satakunta teki kovan tempun lauantaina Kokkolassa, kun se onnistui säilyttämään sarjapaikkansa Suomi-sarjassa. Runkosarjan toiseksi viimeiseksi jäänyt Satakunta voitti vain yhdeksän 38 runkosarjaottelustaan, mutta karsintapeleissä se säilytti Hermestä vastaan sarjapaikkansa voitoin 2–1.

Lauantaina Satakunta kaatoi Ville Oksan, Risto Peltomäen ja Samuli Virkkusen maaleilla Hermeksen 3–2.

– Joukkuetaistelu, jossa joka äijä löi kroppaa likoon ja pelasi joukkueelle. Nyt ei haettu niitä omia tehopisteitä, Satakunnan valmentaja Pasi Tuominen kiitteli.

– Tiedettiin, että Hermeksellä on kalliimpi ja laadukkaampi joukkue, mutta treenattiin jo runkosarjan lopussa puolustavampaa peliä. Ei näitä sarjapaikkoja pidetä hyökkäämällä vaan puolustamalla.

Seuran tavoite täyttyi, valmentajan oma ei

Jos Satakunnan kautta arvioi puhtaasti tavoitteen kautta, sitä voi pitää onnistuneena. Sarjapaikka säilyi pienellä budjetilla.

– Omat tavoitteet olivat vähän korkeammalla. Ajattelin, että materiaali olisi riittänyt kahdeksan joukkoon ja pudotuspeleihin, Tuominen myönsi.

Tuomisen kaavailut kaatuivat kuitenkin pelaajien henkilökohtaisiin menoihin. Satakunta sai useasti jäälle vajaan kokoonpanoon. Karsintapeleihin pelaajat lupasivat järjestellä menojaan, mutta ratkaisevan voitonkin hirvipaidat taistelivat kolmella hyökkäysketjulla ja viidellä pakilla. Sekin jäi monessa runkosarjapelissä haaveeksi.

– Yksittäisiä voittoja voi niin ohuilla kokoonpanoilla saada, niitäkin saimme vähän. Kun pelaajat eivät päässeet usein harjoituksiin, pelit olivat meidän harjoituksiamme, Tuominen totesi.

Valviston kausi jatkuu Mestiksessä

Satakunnan kausi päättyi, mutta hirvipaidoissa suurimman osan kaudesta hyökänneillä Samuli Valvistolla ja Antti Mäkilällä se jatkuu. 31 otteluun 33 (16+17) tehopistettä tehnyt Valvisto siirtyi siirtoikkunan lopulla Mestiksen Kiekko-Vantaaseen. Mäkilä puolestaan vaihtoi saman sarjan KooKoohon.

– Molemmille se oli kiva palkinto. Osoitus siitä, että jos täällä tekee hommia, voi pärjätä Mestiksessäkin. Ei Valviston kaksi maalia Vantaassa kolmeen peliin huonosti ole, Tuominen huomautti.

Ensi kaudella Satakunnan olisi tarkoitus lähteä sarjaan kovemmin tavoittein. Tuomisen oma sopimus loppuu tähän kauteen. Hänen mukaansa osa pelaajista on ilmoittanut halunsa jatkaa seurassa myös ensi kaudella.