Harri Aho siirtomarkkinoista: ”Jotain voi vielä tapahtua”

Juhamatti Aaltonen edusti Leijonia Sotshin olympiajäällä neljä vuotta sitten ja teki Venäjää vastaan tärkeän maalin. Röglestä vapautettu laitahyökkääjä ei kuitenkaan ole siirtymässä tänä keväänä Kärppiin vaan pelaa verotuksellisista syistä loppukauden jossain muualla ulkomailla. Kuva: Jukka Rautio / Europhoto

Siirtoikkunan sulkeutumiseen on aikaa vielä runsaat kaksi viikkoa. Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho ei paljasta nimiä, joita Kärpät on haarukoinut, mutta myöntää, että ”jotain voi vielä tapahtua”.

–Joukkueen maalivahtitilanne on hyvä, ja pakistossa on yhdeksän puolustajaa, jotka ovat pelanneet tällä kaudella Liigassa, Aho avaa.

Alakertaan Kärpät ei siis koske.

–Hyökkäyspäässä ykkös- ja kakkosketju ovat kannatelleet joukkuetta koko kauden, eikä markkinoilta varmasti löytyisi niin hyvää ja sopivan hintaista pelaajaa, joka voisi syrjäyttää jonkun heistä, hän jatkaa.

Penkkiurheilijan näkökulmasta nelonen on parhaimmillaan silloin, kun siinä ovat Jari Sailio, Miska Humaloja ja Sami Anttila.

Näin ollen katseet osuvat kolmoseen.

–Rasmus Kupari on ollut hyvä, eikä vielä voi sanoa, pelaako hän keväällä sitten laidassa tai keskellä. Haluamme ketjuun pelaajan, joka tekisi oikeasti tulosta, ei niinkään syvyyspelaaja, Aho paljastaa.

–Mutta siis kaiken kaikkiaan meillä on jo nyt kasassa hyvä paketti.

"Joka tapauksessa KHL:ssa on varmasti pudotuspeleistä jäävistä joukkueissa 1–2 pelaajaa, joita Kärpät scoutannut ja tiedustellut, onko sieltä ylipäätään mahdollista saada hyökkääjä irti."

KHL:stä pelaajia voi olla vaikea saada, koska useilla seuroilla on viimeisten neljän kuukauden palkat pelaajille maksamatta.

–Jos pelaaja lähtee loppukaudeksi sieltä jonnekin muualle, seuran GM saattaa ilmoittaa, että pelaaja ei saa loppukauden palkkoja lainkaan, Aho arvioi.

–Joka tapauksessa KHL:ssa on varmasti pudotuspeleistä jäävistä joukkueissa 1–2 pelaajaa, joita Kärpät scoutannut ja tiedustellut, onko sieltä ylipäätään mahdollista saada hyökkääjä irti.

Aho edelleen visioi, että alkavan viikon aikana päätöksiä ei vielä tehdä.

–Kunhan tämä viikko on pelattu, Liigassa alkaa kymmenen päivän tauko. Päätöksien aika voi olla silloin. Tietysti pitää myös katsoa, tulevatko kaikki meidän olympiapelajamme ehjinä takaisin.

"Voisiko ensi kaudeksi Kärppiin palaava Mika Pyörälä pukeutua tuttuun univormuun jo tänä keväänä?"

Pannaan sitten nimiä pöytään.

Spartakin Ben Maxwell ei kuulu suunnitelmiin. Röglestä vapautettu Juhamatti Aaltonen pelaa verotuksellisista syistä loppukauden muualla ulkomailla. Ex-kärppä Toni Kähkönen ei ole sen tyyppinen pelaaja, jota Kärpät kaipaa. Sportista ja Jukureista ei löydy mitat täyttäviä tehohyökkääjiä.

Voisiko ensi kaudeksi Kärppiin palaava Mika Pyörälä pukeutua tuttuun univormuun jo tänä keväänä?

–Keskustelua ei ole edes avattu, ja mielestäni ”Spede” on sellainen, että hän haluaa kunnioittaa tekemäänsä sopimusta. Kaiken lisäksi Bern johtaa sarjaa, ja hän haluaa olla menestyvässä joukkueessa mukana, Aho toteaa.

Liigajoukkueista joukkojaan arvatenkin vahvistavat ainakin Tappara, JYP, HIFK ja Kärpät. Mahdollisesti vielä joku muu.