Hannu Pikkarainen päätyi kakkosdivariin

Hannu Pikkaraisen pelaajaoikeudet siirrettiin torstaina Jukureista Kiekkokoplaan.

Kyseessä on kakkosdivarissa pelaava joensuulainen seura, jonka edustusjoukkuetta valmentaa Jokipoikien viime kauden Mestis-luotsi Ari Aaltonen.

Pikkarainen on ollut ilman seuraa tapaninpäivästä lähtien. Tuolloin hänen sopimuksen purettiin värikkäin sanankääntein.

– Itse halusin lähteä pois. Pitkään pohdin asiaa ja jouluna sain aikaa kerätä rohkeutta ja tein päätöksen, 34-vuotias konkaripuolustaja kirjoitti Instagram-tilillään. 

– Kun teet jotain asiaa, jota rakastat eniten ja se alkaa tuntua siltä, että vituttaa joka aamu mennä hallille, niin silloin on parempi siirtyä muaalle. Väkisin ei kannata elämässä roikkua missään. Varsinkaan jääkiekossa.

Pikkarainen on urallaan pelannut 324 liigaottelua HIFK:n, TPS:n ja Jukurien väreissä. Hänellä on myös kokemusta KHL-, SHL- ja AHL-kaukaloista.

Ennen siirtoaan Jukureihin mies pelasi kaksi kautta Saksan pääsarjassa Schwenninger Wild Wingsin ja Iserlohn Roostersin riveissä.