Haapalalta väkevä paluu Hakametsään – katso läpiajomaali videolta

Tappara nousi Ilvestä vastaan tasoihin Jukka Peltolan osumalla toisen erän alussa.

Hallitseva mestari sai lisää aihetta juhlaan vielä ennen erätaukoa, kun Henrik Haapala karkasi Ilveksen puolustukselta ja laittoi kiekon varmasti maaliin. Käynnissä oli Pohjois-Amerikasta palanneen Haapalan ensimmäinen ottelu Tapparassa kuluvalla kaudella.

Tapparan come back -pelaaja Henrik Haapala avasi liigakauden maalitilinsä heti avausottelussaan paluunsa jälkeen. Haapala vei kirvesrinnat 2–1-johtoon toisessa erässä. Kuva: Jukka Rautio

Haapala sai heti ensiesiintymisessään paikan kirvesrintojen ykkösketjusta. Jukka Rautakorpi istutti viime kauden pörssikuninkaan Matti Järvisen ja Kristian Kuuselan rinnalle. 

Floridan palkkalistoilla oleva vahvistaa Tapparaa loppukauden mittaisella lainasopimuksella ja lähtee ensi kaudella uudestaan Pohjois-Amerikkaan. NHL:ssä Haapala pääsi pelaamaan viidessä ottelussa (tehot 0+1). Farmin puolella AHL:n Springfieldissä otteluja kertyi 20 (3+5).

Haapalan paluu kirvesrintoihin on pönkittänyt entuudestaan vahvaa laituriosastoa. Ilvestä vastaan kovista nimistä katsomoon eli kokoonpanon ulkopuolelle jäivät Teemu Nurmi ja Joona Luoto.

Nurmi oli viime kaudella 42 (19+23) pisteellään koko Liigan pistepörssin 12:s ja ylivoimalla peräti koko sarjan kolmanneksi tehokkain viimeistelijä. Luoto puolestaan päätti tammikuun 2017 nuorten MM-kisoissa turnauksensa Nuorten Leijonien-ykkösketjussa.