Gagnon teki hattutempun - Lukko voittotunnelmissa joulutauolle

Lukko haki kolme pistettä Hesingistä ja lähtee joulutauolle sarjan kärkikuusikossa. Lukon sankari oli ykkösketjun sentteri Aaron Gagnon, joka teki ottelussa hattutempun. 

5-2-voitolla Lukko nousi tasapisteisiin HIFK:n kanssa.

Lukko oli ottelun alussa unessa. Mika Partanen ja Corey Elkins veivät HIFK:n kahden maalin johtoon ennen kuin raumalaisjoukkue huomasi pelin edes alkaneen. Päävalmentaja Risto Dufva ottikin aikalisän IFK:n 2-0-maalin jälkeen, kun ottelua oli pelattu vasta kahdeksan minuuttia.

IFK jeesasi Lukkoa pääsemään peliin mukaan. Kotijoukkue otti kaksi jäähyä ja Aaron Gagnon kavensi ylivoimalla Petteri Nummelinin syötöstä 2-1:een.

Toiseen erään tuli toisenlainen Lukko. Keltapaidat veivät peliä. Gagnon tasoitti Nummelinin syötöstä 2-2:een. Ylivoimalla Lukko meni johtoon. Harri Tikkanen löi kiekon verkkoon ankaran myllytyksen päätteeksi.

Kolmannen erän alussa Lukko jatkoi hyvää aktiivista hyökkäyspeliä ja Zapolski pääsi helpolla. Erän edetessä peli painottui Lukon päätyyn ja raumalaiset joutuivat puolustuskannalle. Tikkaselle tuomittiin estämisestä kaksiminuuttinen, jonka syyksi olisi voinut kuuluttaa ”puolustaminen”. Alivoiman Lukko tappoi pois isommitta vaikeuksitta.

Kun Lukko vuorostaan paikan sai, Gagnon hyödynsi sen. Hän painoi määrätietoisesti maalia kohti ja sai ohjattua Olli Sipiläisen syötön verkkoon. Osuma täydensi Gagnonin hattutempun.

Aivan viime sekunnilla Steven Zalewski löi kiekon vielä tyhjään maaliin.