Färjestadin tehopakki nauttii elämästään - " Ei tarvitse kuin keskittyä lätkään"

Jesse Virtanen on tehnyt toistaiseksi kolme maalia ja seitsemän pistettä. Linköpingiä vastaan hänelle avautui mahdollisuus viimeistellä osuma tyhjiin. Kuva: Fredrik Karlsson/All Over Press

Jesse Virtaselle kuuluu hyvää. Peli kulkee, joukkue on hyvä, kaikki asiat on hoidettu kuntoon ja kotona on hyvä olla.

– Ei tarvitse kuin keskittyä lätkään, raumalaispuolustaja sanoo puhelimeen.

Hän istuu rauhassa kotisohvallaan. Toisin kuin aina ennen, koti ei nyt ole Raumalla.

Jos lyhyitä lainapestejä Mestis-seuroihin ei lasketa, Virtanen siirtyi viime keväänä ensimmäistä kertaa pois Lukosta.

Hän lähti kokeilemaan siipiään Ruotsiin ja allekirjoitti vuoden sopimuksen Färjestad BK:n kanssa.

Eletään vasta lokakuuta, mutta ainakin toistaiseksi siivet kantavat varsin vahvasti. Färjestad on pelannut seitsemän peliä, ja Virtanen on saanut kasaan seitsemän (3+4) tehopistettä.

Niillä hän on SHL:n puolustajien pistepörssin ykkönen.

– En mä voi sanoa, että ne tehot olisivat yllätys, mutta ovathan ne hyvät tehot, Virtanen puntaroi.

– Mutta kyllä mä jo treenipeleissä huomasin, että jääkiekkoa se on täälläkin.

Mutta hyvää jääkiekkoa. Seitsemän kierroksen jälkeen Färjestad on valloittanut SHL:n sarjataulukon piikkipaikan.

Virtanen saa hyvin vastuuta, mikä oli odotettavissakin. Hänet palkattiin viivapelotteeksi ja ylivoiman täsmäaseeksi.

Raumalainen on sementoinut asemansa joukkueensa ykköskentällisessä, ja hän on saanut pakkiparikseen Bluesistakin tutun Jens Westinin.

Jykevä luuta tarjoaa Virtaselle hyvää tukea, sillä Westinin vahvuudet ovat puolustamisessa ja alivoimapelaamisessa.
– Tosi paljon olen tykännyt pelata hänen kanssaan, Virtanen kehaisee.

Negatiivista kommenttia Virtanen ei tosin anna mistään. Hän on tyytyväinen.

– Täkäläinen pelityyli sopii kyllä mulle. Tuntuu, että täällä mennään enemmän hyökkäys edellä verrattuna Suomeen, Virtanen kommentoi.

– Täällä ei ole paljon tarvinnut maalin takana odotella ja lähteä pelaamaan viivelähtöä träppiä vastaan. Täällä vedetään nopeammin päästä päähän.

On tosiaan vasta lokakuu, mutta paikallislehti Värmlands Folkblad on jo käynnistänyt keskustelun Virtasen jatkosopimuksesta.

Ensin lehti teki jutun siitä, että Virtanen haluaa jatkaa Färjestadissa. Seuraavana päivänä Färjestadin urheilupomo Peter Jakobsson kertoi, että seura haluaa aloittaa nopeasti neuvottelut jatkosopimuksesta.

– Sanoin lauantain pelin jälkeen, että Färjestad on varmasti yksi vaihtoehto. Mainitsin myös, että olen viihtynyt hyvin. Mutta ei vielä ole uusien sopimusten aika, Virtanen jarruttelee.

Virtanen nautti viikonvaihteessa toisenlaisestakin positiivisesta mediajulkisuudesta. Suomen Jääkiekkoliitto julkaisi kuvia, joissa Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki poseeraa Virtasen ja Färjestadin toisen suomalaispuolustajan Ilari Melartin kanssa.

Marjamäki oli seuraamassa Färjestadin ja Örebron välistä ottelua. Örebron väreissä pelaavat maalivahti Eero Kilpeläinen sekä hyökkääjät Sakari Manninen ja Jere Sallinen.

– Puhuttiin lähinnä siitä, millainen maajoukkueen ohjelma tällä kaudella on. Ei ollut esimerkiksi mitään puhetta Karjala-turnauksen valinnoista, Virtanen kertoo.

Kahdella viime kaudella Virtanen on saanut pelata EHT-pelejä ja olla mukana MM-leirityksessä, mutta varsinaiseen kisakoneeseen asti hän ei ole yltänyt.

Onko nyt tavoitteena murtautua olympiajoukkueeseen, johon NHL-pelaajilla ei ole asiaa?

– Varmasti se olisi hieno turnaus, mutta en voi sanoa, että se olisi mikään tavoite, jota mietin päivittäin tai viikottain.

– Jos menee tarpeeksi hyvin, kutsu varmasti tulee. Jos ei tule, niin sitten ei tule. Varmasti olympialaiset ovat sillä tavalla tavoite, että olisi hienoa päästä pelaamaan niihin, Virtanen muotoilee.

Toistaiseksi on mennyt niin hyvin, ettei ajatus ole mahdoton.