Fanitoimittaja

Twitterissä virisi keskustelua teeman "fanitoimittaja" ympärille. Ja kun twitterissä jotain puhutaan, silloin on tosi kyseessä.
Fanitoimittajalla tarkoitettiin tässä keskustelussa "oikeaa" urheilutoimittajaa, joka suhtautuu raportoinnin kohteeseensa kuin fani. Hän toivoo suosikkijoukkueensa voittoa ja antaa sen näkyä estoitta sekä käyttäytymisessä että jutuissa.
Tuollainen käytöshän on mahdollisimman kaukana perinteisestä kriittisestä journalismista, mutta kyllä sitäkin esiintyy.
Räikeimpiä esimerkkejä ovat MM-kisoissa hääräävät itäeurooppalaiset toimittajat, jotka heittelevät haastattelualueella fanipaita päällä läpyjä pelaajien kanssa. Aika monissa MM-kisoissa venäläiset toimittajat ovat herättäneet pahennusta pressikatsomossa, kun he tuulettavat maansa tekemään maalia seisaaltaan.
Tai no, kyllähän meidänkin oma Yleisradion toimittajapersoonamme halasi olympialaisissa Teemu Selännettä tunnetilassa, joka vetää vertoja Vain elämää -sarjan esiintyjille.
Varsinaisia "rekisteröityneitä" fanitoimittajia on alkanut pulpahdella pintaan entistä enemmän nettiaikakaudella. He ovat tuoneet sinänsä raikkaan tuulahduksen hokijournalismiin.
Oikea fanitoimittaja tuo selkeästi esiin, että hän kannattaa yhtä joukkuetta, eikä yritäkään arvioida lajia objektiivisesti. Usein he kirjoittavat blogia tai tuottavat muuten tekstejään oman leipätyönsä ohella.
Urheilutoimittajan evoluutio menee usein vakioreittiä. Ensin ollaan tavallisia penkkiurheilijoita ja sitten tajutaan, että hei, tätähän voisi tehdä ihan työkseen.
Niin kävi itsellekin. Hilluin teininä Äijänsuon katsomossa Esa Keskisen vanha pelipaita päällä ja tuuletin Lukon maaleja.
Monet urheilutoimittajat kiroavat sitä, että suhde urheiluun muuttuu ratkaisevasti toimittajan roolissa. Näin se menee, mutta tunnetta ei silti tarvitse kadottaa - se pitää vaan muokata erilaiseksi.
Lähes 20 vuoden aikana on saanut kuulla kritiikkiä ja syytöksiä milloin mistäkin. Joskus on kuulemma fanitettu liikaa ja joskus liian vähän. Joskus kirjoitukset ovat olleet liikaa välimaastosta. Pahimpia ovat olleet hetket, kun palautetta ei ole tullut lainkaan.
On uhattu haastaa oikeuteen, hirttää munista ja vetää turpaan. Yksikään uhkauksista ei ole toteutunut, joten sekä säkit että rahat ovat tallella.
Yksi hauskimmista kommenteista tuli ex-liigapelaaja Pasi Nielikäiseltä. Hänen mielestään taidot sopivat paremmin Villivarsan toimittajaksi kuin jääkiekosta kirjoittamiseen.
Eli tunnetta on pelissä molemmilla puolilla. Millainen sitten on urheilutoimittajan optimaalinen tunnetaso?
Kirjailija Jari Tervo on maininnut moneen otteeseen, ettei halua fanittaa jalkapallossa mitään yksittäistä seuraa. Pelin seuraaminen on hänen mielestään paljon mukavampaa, kun ei tarvitse jännittää koko ajan rystyset valkoisena.
Peliin voi suhtautua kiihkeästi, vaikkei kannata yksittäistä seuraa.
Ainakin itse sytyn edelleen, kun pelissä on taitavia suorituksia ja hyviä kaksinkamppailuja. Se alkukantainen fiilis ei ehkä pulpahda pintaan kovin usein, mutta jossain pinnan alla kytee liekki peliin.
Aika usein toivon jomman kumman joukkueen voittoa, mutta se toivomus ei liity millään tavalla yksittäisen seuran jatkuvaan kannattamiseen.
Yleensä pelin aikana pääkoppaan piirtyy kuva siitä miten jutun rakentaa. Joskus esimerkiksi ajatuksena voi olla, että väsää stoorin yksittäisen pelaajan sankaritarinan ympärille. Pelaaja x on tullut takaisin pitkän loukkaantumisen jälkeen ja iskee hattutempun. Joukkue on menossa komeaan voittoon, mutta viimeisellä minuutilla vastustaja tulee takaa ja romuttaa unelman.
Silloin saattaa ottaa vähän päähän reportteriakin.
Urheilukirjoittamisessa on ainakin omasta mielestäni tärkeää vetää asiat vähän yli. Jos joku pelaaja tai joukkue on jonkin verran hyvä, sen pitää olla jutussa mahtava. Jos joku on vähän epäonnistunut, hän on täysi luuseri. Keskitien kulkeminen ei oikein ammattiurheiluun keskittyvässä sporttijournalismissa toimi, niin rakaa kuin se välillä onkin.  
Sen takia joku yksittäinen juttu saattaa tuntua siltä, että kirjoittaja fanittaa.Mutta kannattaa lukea ne koko kauden turinat läpi ja muodostaa kokonaiskuva vasta sen jälkeen.
Yllättävän usein kysytään, että kannatanko Lukkoa. En. Toivon silti, että he tarjoavat hyvää viihdettä, jonka raportoinnista media-alan pienyrittäjä pystyyt repimään osan toimeentulostaan.
Enemmänkin ajattelen asiaa Rauman kaupungin kannalta. Jos Lukko pystyy pelaamaan Liigassa ja vielä pärjäämään, monien hyvien ystävien ja kavereiden elämä on vähän virikkeellisempää ja hauskempaa.