Ex-lukkolainen rikkomassa Mestiksen maaliennätystä

Vaasan Sportin laitahyökkääjä Samuli Kivimäki on valittu Mestiksen joulukuun kuukauden pelaajaksi. Kivimäen vahvimmat haastajat olivat hänen ketjukaverinsa Jarkko Hattunen ja Jokipoikien Mikael Ruohomaa

Kivimäki, 25, teki joulukuun aikana pelaamissaan kahdeksassa ottelussa hurjat tehopisteet 11+4=15. Hänen koko kautensa pistesaldo on tähän mennessä 29 ottelussa tehot 28+12=40, joilla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin kärkipaikka ja kolmas tila pistepörssissä.

Kivimäen maalitehtailu on ollut tällä kaudella niin kovaa, että hän rikkonee lähiaikoina Kalle Konstin nimissä olevan Mestiksen yhden kauden maaliennätyksen. Konsti teki kaudella 2009-2010 SaPKolle 37 maalia runkosarjassa.

- Pelit ovat sujuneet koko kauden ajan hyvin, ja etenkin joulukuussa saatiin mukavasti voittoja tilille. Omat onnistumiset lämmittävät mieltä myös mukavasti. Suurin syy vireeseeni on varmasti ollut se, että olen saanut pelata todella paljon. Lisäksi meidän ketjun yhteispeli on toiminut erinomaisesti. Lassi Kokkalan kanssa pelattiin Ilveksessä samassa ketjussa jo viime kaudella toistakymmentä ottelua, mutta Jarkko Hattunen on tuttu entuudestaan vain vastustajan joukkueista, kertoo Kivimäki Mestiksen nettisivuilla.

Kivimäki on Sportin oma kasvatti ja hän saavutti Sportin riveissä Mestiksen mestaruuden kaudella 2008-2009. Tuolla kaudella Kivimäki valittiin myös Mestiksen vuoden tulokkaaksi. Loistavan kauden jälkeen tie vei neljäksi kaudeksi SM-liigaan Lukon ja Ilveksen organisaatioihin, mutta lopullinen läpimurto jäi tekemättä. 

Kivimäki pelasi Lukossa 2009-2011, Hattunen 2004-2006.

- Liiga on edelleen tavoitteeni ja siellä olisi hienoa pelata joskus juuri Sportin riveissä. Liigassa pelaamieni kausien aikana Mestiksen taso on noussut todella paljon. Viitisen vuotta sitten sarjassa oli monta joukkuetta, joita kärkiporukat pystyivät kaatamaan puolivaloilla pelatenkin. Nyt sellainen ei onnistu, sanoo Kivimäki.