Ex-liigatähti tekee uutta nousua Mestiksessä, mutta onko Niclas Lucenius maineensa vanki?

Niclas Lucenius päätyi kahden vuoden sekavan kierroksen jälkeen Mestikseen, mutta aikoo pelata vielä pitkän uran huipulla. Kuva: Juhavaltteri Salminen

Kun pelaaja on parikymppisenä tehnyt 46 SM-liigapistettä, nähnyt 22-vuotiaana KHL:n ja tehnyt 23-vuotiaana viimeisen sekunnin voittomaalin SM-finaalissa, aika moni uskaltaa ennustaa nuorukaiselle hyvää uraa.

Vielä kaudella 2013–14 Niclas Lucenius teki 41 ottelussa komeat liigatehot 16+18=34, vaikka pelasi umpisurkeassa TPS:ssä. Alkuvuodesta 2015 Lucenius loukkasi kuitenkin olkapäänsä ja oli sivussa pitkään.

Sen jälkeinen urakehitys ei todellakaan ole noudatellut takavuosien ennusteita. Epäonnistunut pätkäpesti Sportissa, piipahdukset Sveitsin ja Saksan kakkostasoilla sekä Slovakiassa ja lopulta pysähtyminen täksi kaudeksi TuTossa. Kasvattajaseura on Luceniukselle kuudes seura kolmen kauden aikana. Mitä tapahtui jo kertaalleen tähtistatukseen yltäneelle liigapelaajalle?

–Kun menin Sportiin syksyllä 2015, alla oli noin yhdeksän kuukauden tauko olkapääleikkauksen jälkeen. Vaasassa kaikki hoidettiin kunnolla ja meininki oli kaikin puolin hyvä, mutta minulle silloinen rooli ja pelitapa ei tainnut oikein sopia, Lucenius kertaa.

–Sieltä menin Sveitsiin. Visiitti Rapperswil-Jonassa oli monella tavalla opettavainen ja silmiä avaava kokemus, mutta alusta asti oli selvää, että se on kuukauden keikkapesti. Sieltä jatkoin sitten Slovakiaan Banska Bystricaan, eli kolme seuraa tuli siihen kauteen.

Lucenius teki keväällä 2016 Slovakian liigassa 12 ottelussa vahvat tehot 2+8=10. Saman vuoden kesällä keskushyökkääjä odotti sopivaa näyttöpaikkaa, mutta se osoittautui turhaksi työksi. Rikkonaisen kauden aikana entinen suurlupaus oli pudonnut huippuseurojen tutkalta. Värikkäästä ja yllätysvalmiista liigatähdestä oli tullut lähinnä kuriositeetti. Kausi 2016–17 alkoikin erikoisessa kohteessa, Saksan kakkostason Eispiraten Crimmitschaussa.

–Kun mitään järkevää huippupaikkaa ei ollut näköpiirissä, niin ajattelin, että lähdetään vaan kylmästi pelaamaan. Tiesin, että Saksan divarissa pelataan kolmella kentällisellä, siellä tulee ainakin peliaikaa, Lucenius perustelee reissuaan.

Ura ei kääntynyt uuteen nousuun Crimmitschaun pikkukaupungissa. Peli toimi jossain määrin, 15 pelaamassaan ottelussa Lucenius iski kymmenen tehopistettä. Mikään muu ei sitten toiminutkaan. Kausi päättyi Lempäälän Kisassa.

–Mikään ei Saksassa mennyt niin kuin olisi pitänyt, se reissu oli vastoinkäymisiä päivä toisensa jälkeen. Siitä ei voinut kaivaa oikein mitään positiivisuutta saati kehitystä pelaajana. Totesin, että nyt on lähdettävä menemään. Se oli jo pelkästään henkilökohtaisella tasolla hyvä ratkaisu, vaikkei ajateltaisi jääkiekkoa lainkaan.

Vasta tällä kaudella Lucenius on jälleen löytänyt itselleen pelillisen kodin. TuTossa rintaan on lyöty kapteenin C-merkki, kentällä sentteri itse takoo reilusti toista tehopistettä per ilta.

Pesti kasvattajaseurassa on ollut Luceniukselle juuri sitä, mitä lääkäri määräsi. Keikkamiehen roolin vaihtuminen vakituiseen vastuuseen Kupittaalla on saanut Luceniuksesta parhaat puolet esiin.

–Parin vuoden kiertelyn jälkeen pohdin huolella, mikä olisi paras tapa kehittyä. Tulin siihen lopputulokseen, etten mieti liikaa. Etsitään sellainen paikka, missä ei tarvitse murehtia muusta, tehdään hommia ja keskitytään lätkään. TuTo oli paras ratkaisu: tuttu kaupunki, tuttu valmennus ja oma kasvattajaseura. Olen keskittynyt paljon siihen, että pystyn elämään kokonaan jääkiekkoilijan elämää, ja TuTossa se onnistuu täysin, Lucenius kertoo.

–Lopetin ympäriinsä juoksemisen ja tuntemattomaan loikkaamisen. Täällä tiedän, mistä on kyse. Perhe ja kaverit ovat lähellä, tunnemme seuran kanssa toisemme, valmennus tietää mitä minulta saa. Halusin näiden kahden vuoden jälkeen näyttää, että pystyn pelaamaan omilla vahvuuksillani ja tekemään tulosta.

Sen Lucenius on näyttänyt jäällä. Tulosta tulee ilta toisensa perään – ja juuri tähän kiteytyy Luceniuksen paradoksi. Jokainen ilta Mestis-jäällä riittää kertomaan, että pelillisesti Luceniuksen paikka olisi korkeammalla sarjatasolla. Silti syksyllä vietettiin turkulaisen edellisen SM-liigapelin kolmevuotispäiviä.

"Mitä se kenellekään kuuluu, kuinka paljon kellotan ekstratreeniä tai olen salilla."

Kaikki tätä juttua varten haastatellut henkilöt – myös ne, joiden palkkakuitin yläreunassa ei lue TuTo ja/tai Niclas Lucenius – sanovat kuin yhdestä suusta, että pelaaja on kevyesti liigatason pelaaja. Myös Lucenius itse kertoo, että tavoitteena on pelata pitkä ura ja mahdollisimman korkealla tasolla.

–On meidän onnemme, että Niclas pelaa Mestiksessä, mutta hän kuuluisi heittämällä eri sarjatasolle ja olisi johtava pelaaja sielläkin. Liigassa pelaa tällä hetkellä 200–250 selvästi Luceniusta huonompaa pelaajaa, pamauttaa TuTon urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

Täysi Hakametsä repesi liitoksistaan, kun Niclas Lucenius teki Tapparalle voittomaalin ajassa 59.59 kevään 2013 kolmannessa SM-finaalissa. Lucenius ja Tappara voittivat lopulta hopeaa. Kuva: Europhoto/Jukka Rautio

Miksi Lucenius ei sitten pelaa Liigassa?

Ilmeisen kiistatonta on, että Luceniusta seuraa omanlaisensa tarina – tai oikeastaan kaksi tarinaa.

Toinen niistä kertoo huipputaitavasta pelaajasta, joka ei kuitenkaan ole ollut läpeensä ammattiurheilija. Huhujen mukaan roskaruoka ja viihde ovat maistuneet paremmin kuin harjoittelu. Luceniuksen rento olemus ja vahvalla värikynällä varustetut haastattelulausunnot ovat omiaan ruokkimaan luonnonlapsimaista mielikuvaa, mutta pelaaja kiistää väitteet huonosta treenimotivaatiosta tylysti.

–28 vuotta itseni tunteneena voin sanoa, ettei niissä huhuissa löysästä treenaamisesta ole ollut ikinä perää. Ei minun tarvitse mennä videoimaan tai ottamaan kuvia treeneistäni ja todistella ihmisille, missä olen, kuinka paljon treenaan ja mitä teen. Mitä se kenellekään kuuluu, kuinka paljon kellotan ekstratreeniä tai olen salilla, Lucenius tokaisee.

–Ovathan ne jutut aika negatiivissävytteisiä, mutta miten ne minun tekemiseeni vaikuttavat? Jos kroppa tuntuu kestävän, treenaan paljon. Jos rasitus on liian kova, lepään. Aivan se ja sama, mitä muut puhuvat.

Kiekkoareenan haastateltavat eivät kuitenkaan usko, että negatiiviset kuulopuheet Luceniuksen vapaa-ajanviettotavoista saavat potentiaalisia palkanmaksajia perääntymään. Suuremmaksi kysymysmerkiksi nousee Luceniuksen toinen maine vaikeasti valmennettavana, omanarvontuntoisena pelaajana.

Lucenius ei ole koskaan pelännyt haastaa joukkueensa valmentajan näkemyksiä. Haastateltavien mukaan se johtaa liian herkästi ongelmapelaajan maineeseen, sillä Suomessa on edelleen vallalla varsin valmentaja- ja auktoriteettikeskeinen kulttuuri.

–Kyllähän Niclas sanoo oman mielipiteensä, jos siltä tuntuu. Se tulkitaan usein ongelmana enemmän kuin mahdollisuutena, ja se on väärin pelaajaa kohtaan. Tämä problematiikka on ehdottomasti osa Luceniuksen mainetta, urheilutoimenjohtaja Aittola analysoi.

"On ihan päivänselvä asia, ettei Luceniuksen kuulu pelata Mestiksessä, eikä hän ole ainoa laatuaan tässä sarjassa."

TuTon nykyinen päävalmentaja Miika Elomo on tuntenut Luceniuksen pitkään, ja pelaaja-valmentajasuhde kaksikon välillä oli jo TPS:ssä kaudella 2014–15. Elomo myöntää, että Lucenius on saanut omanlaisensa maineen, mutta osoittaa sormella pelaajan sijaan suomalaista valmentajakuntaa.

–Onhan hänellä maine, ei kahta kysymystäkään. Itse näen sen kuitenkin niin, että valmentajalla on tässä asiassa vastuu. Miten johdat joukkuetta ja pelaajaa? Pelaajalla on oikeus haastaa valmentajaa. Se on itse asiassa vain osoitus pelaajan kyvykkyydestä. Tarvitaan taitoa ja oma näkemys, jotta valmentajaa voi kyseenalaistaa, Elomo sanoo.

–Niclas haastaa välillä näkemyksillään, mutta hän on huippupelaaja, ja huippupelaajat tekevät niin. Kaikki huiput ovat jossain vaiheessa haastaneet valmentajaa ja kysyneet, miksi me teemme näin. Silloin valmentajan pitää osata vastata. Ellei osaa, syntyy helposti kuilu koutsin ja pelaajan väliin. Valmentaja piiloutuu oman auktoriteettinsa taakse ja alkaa puhua vaikeasta persoonasta. Siitä lähtevät huhupuheet. Näin se maine syntyy, ja se syntyy jo nuorena. Ja kun Suomessa saat jonkun maineen, se ei lähde kulumallakaan, Elomo kritisoi.

–Minunkin valmennusurallani monet pelaajat ovat kysyneet, miksi teemme niin tai näin. Jos minä haluan heidät hiljaiseksi, se onnistuu kyllä, mutta enemmän uskon siihen, että kokeneiden pelaajien näkemystä kannattaa jossain määrin hyödyntää, jos haluaa joukkueensa paremmaksi. Ei se ole valmentajan valta-asemasta mitään pois.

Toisaalta maine mietitytti jonkin verran urheilutoimenjohtaja Aittolaakin, kun Luceniusta oltiin hankkimassa TuToon.

–Myönnän, että minullakin oli ennakkoluuloja. Luceniuksella on maineensa, mutta ennakkoasenteeni karisi nopeasti. Omasta puolestani en pysty allekirjoittamaan yhtäkään Niclaksen maineeseen liittyvää väitettä. Niclas on hyvä tyyppi, joka ei nosta itseään muiden yläpuolelle, ja lisäksi kaukalossa tapahtuu hauskoja asioita. Mitään konkreettista ongelmaa hänen kohdallaan ei ole tullut vastaan, Aittola vakuuttaa.

"Kun Suomessa saat jonkun maineen, se ei lähde kulumallakaan."

Juuri näistä syistä Niclas Luceniuksen tarina on tärkeä. Niin Aittolan, Elomon kuin pelaajasta riippumattomien kiekkoihmisten näkemys on yhtenevä. Suomalainen valmennuskulttuuri suosii edelleen tyypillistä ”helppoa valmennettavaa”, joka tekee mitä käsketään. Valmentajan haastaminen tietää leimaa otsaan, mikä pahimmassa tapauksessa näkyy urakehityksessä.

–Kyllähän Patrik Laineella oli ongelmapelaajan maine ja hänestä puhuttiin nuorempana kaikenlaista. Nyt, kun hän on taas tehnyt 30 maalia NHL:ssä, niin kummasti kukaan ei puhu enää niitä juttuja. Nyt kerrotaan, kuinka paljon kukin on häntä auttanut. Se on mielestäni kaksinaismoralismia meiltä valmentajilta, Elomo tylyttää.

Elomo uskoo katsovansa tasapäistämisen seurauksia työkseen ympäri Mestis-halleja. Sarja vilisee niclasluceniuksia, jos itsekin värikkäänä (tai ”hankalana”) persoonana tunnetulta valmentajalta kysytään.

–On ihan päivänselvä asia, ettei Luceniuksen kuulu pelata Mestiksessä, eikä hän ole ainoa laatuaan tässä sarjassa. Mestiksessä on monia muitakin pelaajia, jotka ovat jääneet loukkuun, kun ovat ehkä 17-vuotiaana saaneet jonkun maineen. Minun näkemykseni on, että meillä on Suomessa paljon opittavaa tästä.

Lucenius itse vakuuttaa, että tavoitteena on edelleen pitkä ura mahdollisimman kovalla tasolla. 28-vuotiaana ikä ei todellakaan ole este. Nyt mitataan sitä, riittääkö esimerkiksi jollakin liigaseuralla kanttia testata ennakkoluulojaan käytännössä.

–Ymmärrän kyllä, että jotkut seurat pelästyvät mainetta eivätkä uskalla lähteä kokeilemaan. Tässä vaiheessa uraa Niclakselle on tärkeää saada hyvä luottamussuhde valmentajaan, Aittola pohtii.

–Olen kieltämättä itsekin yllättynyt, miten hyvin Niclaksen arki on kestänyt. Liigan ja KHL:n nähnyt pelaaja on suhtautunut Mestikseen erittäin kypsästi, sitoutunut tähän eikä haikaillut muualle. Hänellä on kyllä ollut sellaisia mahdollisuuksia, joiden takia suurin osa pelaajista jättäisi Mestiksen silmänräpäyksessä. Niclas on kuitenkin sitoutunut tähän ja tuntenut TuTon aidosti kodikseen.

–Mielestäni tämän kauden arki todistaa paljon. Toivon, että otteet noteerataan ja mies pääsee aitoon ammattilaissarjaan. Se on hänelle selkeä tavoite. Siksi hän pelaa Mestiksessä eikä ole tekemässä helppoa rahaa jossain heikossa eurooppalaissarjassa, Aittola vakuuttaa.

Lucenius vakuuttaa, että häntä mahdolliset ennakkoluulot eivät rasita.

–On niitä ehkä jonkin verran tullut vastaan. Henkilökohtaisesti kukaan ei tule sanomaan mitään, mutta välillä vaikka agentilta on kuullut, että tiettyjä huhuja liikkuu ja joku seura, valmentaja tai toimitusjohtaja epäröi. Näitä kuulee kuitenkin vain ulkopuolisilta. Oman joukkueen sisällä kukaan ei ole koskaan tullut sanomaan maineestani mitään.

–En minä lähde todistelemaan mitään tai päivittämään someen mitään treenipätkiä päivittäisestä tekemisestä. Ainoa merkityksellinen asia on se, miten valmistan itseni kentälle ja pelaan tätä lajia. Minulle ei ole mitään väliä, mitä juttuja jossain kiertää.