Europelien aika koittaa taas - Malkamäki lähtee mukaan

Lukko aloittaa CHL-pelit kunnon rytinällä. Raumalaisjoukkue matkustaa tiistaina Helsinkiin, josta käynnistyy viiden päivän vierasturnee.

Risto Dufvan suojatit kohtaavat myöhään torstai-iltana Fribourg-Gotteronin ja lauantaina Luulajan.

Euroopan valloitus alkaa ilman yhtään täysimittaista harjoitusottelua, ainoastaan Pitsiturnauksen pelituntumalla.

– Tässä nähdään tämän liigan hyvä puoli. Pääsemme heti pelaamaan panospelejä, Dufva kiittelee.

Ulkomaanreissun jälkeenkään Lukko ei palaa kotiin, vaan joukkue kohtaa vielä sunnuntaina Vaasassa Sportin.

– Onhan tämä aika reissu, kun vedetään samalla kiertueella Sveitsi ja Ruotsi. Mutta samalla on tosi mielenkiintoista lähteä sinne, Dufva toteaa.

Tiistaina alkavan matkan jälkeen liigastarttiin on aikaa reilut kaksi viikkoa. Ennen varsinaisen kauden avaamista Lukko pelaa enää kaksi peliä, jotka nekin ovat molemmat CHL-otteluita.

Lukko kohtaa Fribourg-Gotteronin 27. elokuuta ja Luulajan 6. syyskuuta.

Viime vuonna Lukko meni lohkovaiheesta jatkoon. Tänä vuonna tempun toistaminen olisi pykälää kovempi suoritus, sillä lohkossa on vain kolme joukkuetta, eikä porukassa ole yhtään selvää heittopussia.

Vuosi sitten Nottingham Panthers toi Lukon CHL-taipaleelle eksotiikkaa.

Lukko lähtee vieraspelimatkalle vain ydinryhmällään, eli KeuPan pelaajia ei matkassa ole mukana.

Miko Malkamäen try-out-sopimuksen takaraja on 17. elokuuta eli maanantaina. Kaikesta päätellen hän on jäämässä Raumalle.

– Malkamäki lähtee mukaan, Dufva ilmoittaa.