Eskola vakuuttaa TPS:n olevan vakaalla pohjalla – "Olen valmis sijoittamaan seuraan"

TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola (oik.) onnitteli Eric Perriniä, kun tämä oli noussut SM-liigan kaikkien aikojen tehokkaimmaksi ulkomaalaispelaajaksi. Kuva: Europhoto/Jukka Rautio

Mika Eskola on valmis jättämään TPS:n toimitusjohtajan tehtävät. Uusi sheriffi Santtu Jokinen astelee Turkuhallin toimistoon jo maanantaina.

Eskola ehti jo nyt olla yliajalla, sillä alun perin hänen tammikuussa 2015 alkanutta pestiään kaavailtiin kaksivuotiseksi. Talossa meni lopulta reilut kolme vuotta.

– Perheen kanssa on sovittu, että 31.12.2017 mennessä irtaudutaan töistä. Se painoi vaakakupissa, vaikken ihan ehtinytkään siihen deadlineen, Eskola naurahtaa.

– TPS:ssä on nyt tehty suuret investoinnit ja muutokset. Koen, että tässä vaiheessa tarvitaan uudentyyppinen toimitusjohtaja. Tämä kolme ja puoli vuotta tehtiin pitkälti seuran sisäisiä asioita. Tiivistimme junioriorganisaation ja edustusjoukkueen yhteistyötä, hallia on remontoitu. Seuraava vaihe on se, että yritykselle rakennetaan muutakin liiketoimintaa kuin jääkiekko, jotta TPS voidaan viedä eurooppalaiselle huipputasolle.

–Minä olin sopiva henkilö tähän viimeisen kolmen vuoden projektiin, mutta en välttämättä enää seuraavaan vaiheeseen, Eskola uskoo.

On yhteenvedon aika.

Urheilullisesti TPS on noussut takaisin sarjan kärkipäähän. Pudotuspeleissä kuti on ainakin vielä jäänyt piippuun, mutta kahden viime kauden kakkossijat runkosarjassa ovat kuin toisesta maasta takavuosien taaperrukseen verrattuna.

Entä toimitusjohtajan työmaa, talouspuoli?

Kolmella edellisellä tilikaudellaan HC TPS Turku Oy teki yhteensä kuuden miljoonan euron tappiot. Tilikauden 2017–18 tappio puolestaan oli noin 1,2 miljoonaa euroa. Vaikka yhtiön liikevaihto kasvoi noin 6,5 miljoonaan euroon, tulos pysyi tappiollisena.

Jääkiekko-TPS on edelleen raskaasti tappiollinen operaatio.

Lukujen tulkinta ei tosin ole ihan yksinkertaista. Supercell-miljonäärit Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja tukevat TPS:ää vahvoin taloudellisin panostuksin. Kolmen vuoden aikana on paitsi vahvistettu joukkuetta, myös laajennettu organisaatiota ja remontoitu kotiareenaa, ja kun piikki on auki, miksi niin ei tehtäisi?

Onko TPS:n lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?

– Käytännössä tavoitteena on tehdä vuosittain noin puolen miljoonan euron tulosparannus. Voisimme kyllä tehdä nollatuloksen, mutta silloin pitäisi muuttaa pelaajabudjettia ja vetää henkilöinvestointeja takaisin. Suunta on hyvä, ja ensi vuodelle odotamme jälleen tulosparannusta. Selvää tietenkin on, ettei tuloskäyrä ikuisuuksiin nouse puolta miljoonaa vuodessa. Kukaan ei tiedä, nousemmeko koskaan sellaiselle tasolle, että omistajien tekemiä investointeja voidaan maksaa takaisin, Eskola pyörittelee.

TPS:n liikevaihto on viime vuosina kasvanut – tosin viimeksi julkaistujen lukujen mukaan vain takaisin neljän vuoden takaiselle tasolle, jota seurasi selkeä dippi. Ja nyt konttorilla on enemmän väkeä työskentelemässä luomassa samantasoista liikevaihtoa kuin neljä vuotta sitten.

Lasi puoliksi tyhjä vai täynnä?

– Kun yritysmyyntiin tulee uusi henkilö, hänen ensimmäinen vuotensa menee ehkä joitakin kymppitonneja plussalle. Toisena vuonna asiakaspohjaa on jo sen verran, että homma muuttuu tuottavaksi. Toinen ja kolmas vuosi alkavat olla sellaisia, että tulee aitoa tuottoa. Toimiston vahvistaminen on etukäteisinvestointi, Eskola muistuttaa.

– Pelkkiä liikevaihtolukuja ei voi katsoa. Kyse on myös siitä, millaista kauppaa tehdään. Voisimme tehdä suuremmankin liikevaihdon, mutta silloin se olisi lähinnä vaihtoa, joka on nollasummapeliä. Jos ostamme vaikka vaihtokaupalla varustevalmistajalta varusteita ja myymme samalla summalla jotain, myynti näkyy liikevaihdossa, mutta sama summa tulee myös kulupuolelle. Uskon, että nykyinen liikevaihtolukemamme on kurantimpi kuin mitä se on ehkä joskus ollut.

Eskola pitää TPS:n yleistä trendiä liikevaihdossa hyvänä. Tilinpäätöstä ei ole vielä julkaistu, mutta itse seuran ja Turkuhallin ravintolapalveluita pyörittävän tytäryhtiön yhteenlaskettu liikevaihto on nousu-uralla.

– Kasvu on ollut ihan merkittävää, ja se on myös erittäin tärkeää. Monikaan seura ei tulevaisuudessa voi toimia eurooppalaisella huipputasolla, jos liikevaihto on paljon alle 10 miljoonan euron.

– Meillä on nyt kova kivijalka. Organisaatio on erinomainen. Olemme pystyneet rekrytoimaan, ja meille on myös paljon imua ja hyviä hakijoita. TPS:ään löytyy myyntihenkilöitä, jotka alkavat automaattisesti tuottaa rahaa. Henkilöstöpalvelualalla se on todella vaikeaa, Eskola vertaa omaan ydinalaansa.

– Olemme saaneet myyntivoimaa ja ulkoista markkinointiosaamista. Hallin puitteet ovat tulevien remonttien jälkeen todella hyvät. Urheilupuolella on tapahtunut iso päivitys lähtötilanteeseen. Junioripuolen ja edustusjoukkueen yhteistyö toimii, urheilun johtoryhmä (Antero Niittymäki, Mika Suoraniemi, Saku Koivu) kestää mielestäni minkä tahansa vertailun, Eskola ylistää.

Entä jatkuvuus?

Liikevaihdon ja -tuloksen kehittyminen ovat positiivisia uutisia, mutta Paanasen ja Kodisojan taloudellinen tuki on edelleen nykymuotoisen jääkiekko-TPS:n selkäranka. Kauhuskenaariossa kaksikko vetää piuhat irti seinästä ja edessä on raju sopeuttaminen.

Paananen ja Kodisoja eivät TPS:ään liittyviä haastatteluja anna. Kenties siitäkin syystä keskustelunaihe pysyy pinnalla.

– Ymmärrän, että toiminnan pitkäjänteisyyttä kyseenalaistetaan. Voin vain sanoa, etten ole kuullut puolikastakaan sanaa sen puolesta, että panostuksista oltaisiin luopumassa. Ennemmin päinvastoin, ottelutapahtuman tai hallin osalta voi olla luvassa jotain vieläkin isompaa.

– Aina, kun taloudesta on tullut puhe, olen toimitusjohtajana sanonut hallitukselle ja omistajille, että tämä on hidasta, tiedättekö varmasti, mihin lähdette. Kyllä ne kundit riskien päälle ymmärtävät. Näen TPS:n olevan erittäin hyvällä pohjalla, Eskola vakuuttaa.

Pörssimaailmassa pidetään hyvänä ja rohkaisevana signaalina, jos yrityksen johto ostaa oman firmansa osakkeita. Eskola kertoo erikseen kysymättä, että hän olisi valmis sijoittamaan Turun Palloseuran jääkiekkoon.

– Uskon vakaasti toiminnan tulevaisuuteen. Jos järjestetään osakeanti, joka julkaistaan nykyisten omistajien ulkopuolelle, olen valmis laittamaan omaa rahaa kiinni. Luotan sataprosenttisesti tämän seuran hallitukseen, puheenjohtajaan, omistajiin ja tulevaan Tj:aan, Eskola vannoo ja kehuu Santtu Jokista hyväksi "hankinnaksi".