Ennakko: Viekö TPS taas Sportia?

Vuodet eivät ole veljeksiä. Viime kaudella sarjanousija Sport jäi jumboksi pelaamalla 60 otteluaan tasan piste per peli –tahdilla. Ilman toiseksi viimeiseksi jäänyttä Turun Palloseuraa vaasalaisten vuosi olisi ollut paljon vaikeampi. Sport näet raapi kauden viidestä TPS-ottelusta voitot itselleen 4–1.

Tänä vuonna on tuullut toisesta suunnasta. TPS on voittanut kauden kaikki kolme keskinäistä kohtaamista. Maalit ovat mustavalkoisille musertavasti 14–3.

Sport on päässyt väkevään vierasvireeseen ja voittanut neljä viimeistä matkapeliään. Isännätkään eivät ole olleet heppoisemmasta päästä, sillä Sportin jalkoihin jäivät niin SaiPa kuin HIFK. Neljässä viime vieraspelissä vaasalaisten verkkoon ei ole uponnut kuin neljä maalia.

Turkulaisten tilanne on paperilla (lue: sarjataulukossa) parempi, mutta sairastuvalla tympeämpi. Poissa ovat pitkäaikaispotilaat Lauri Tukonen, Eric Perrin ja Niklas Friman sekä takalinjojen järkälemäinen talonmiestyyppi Olli Malmivaara ja Elmeri Eronen. Vahvistusten suhteen verkot on heitetty vesille, mutta viime päivien kova pakkanen on nyt jäädyttänyt saalisvedet.

OHO! TPS:n edellisen kotiottelun yleisömäärä jäi alle 4000:n. Viime perjantain KalPa-ottelun lukemaksi ilmoitettiin 3857.

AIEMMAT KOHTAAMISET: Kun kotijoukkue on vienyt kauden kaikki kolme kohtaamista nimiinsä, lähtöasetelma on selvä. TPS on suosikki, ja Sport haluaa lyödä tälle ryöpytykselle tulpan.

TÄTÄ ENNEN: Sport pääsee vieraskaukaloon peräti viikon ottelutauolta. Vaasalaiset hakivat viikko sitten keskiviikkona arvokkaan vierasvoiton hankalasta paikasta, MM-studiokommentaattori Antti Törmäsen luotsaaman HIFK:n kotiluolasta.
TPS:n reissu kehä kolmosen kulmille oli pettymys. Siipirikkoinen ryhmä hävisi viime lauantaina vieraspelinsä Bluesille (4–2) ja tasasi sekä pisteet että maalit KalPan kanssa. Viikko sitten tiistaina KalPa voitti Kuopiossa 3–1, TPS oli perjantaina samoin lukemin parempi kotikaukalossaan.

SITAATTI: ”Minulla on sellainen fiilis, että pystyn ratkaisemaan otteluita. Kun paikka tulee, niin silloin täytyy ratkaista”, Ässien kultakypärä Jarno Kärki puntaroi Ilta-Sanomissa.

SEURAA NÄITÄ:

  1. TPS:n ykkösketju on muodossa Dave Spina–Tadas Kumeliauskas–Tomi Kallio. Laidoilta löytyy tulivoimaa, sillä Kallio on liigan maalipörssin 3:ntena 14 osumallaan, ja jos Spinalla (nyt 11 osumaa) olisi yksi maali enemmän, hänenkin nimensä löytyisi tasaisen tilaston kymppikärjestä.
  2. Sportin Tuomas Vänttinen on Kallion tavoin iskenyt 14 maalia. Tosin tahti on ollut hiipumaan päin, ”Vänä” osui joulukuussa vain kerran.
  3. Sportin toiseksi paras viimeistelijä on Charles Bertrand (10). Turussa Bertrand saa Lassi Kokkalan johtamaan ketjuunsa toiseksi siipimieheksi maanmiehensä Teddy DaCostan, joka tuli Pelicansista vaihtokaupassa Aleksi Rekoseen.
  4. Maalivahtiosastolla torjuntavuoro on Teemu Lassilalla ja Mika Järvisellä. Hänen pelivuoronsa ei todellakaan ole yllätys: Järvinen on urakoinut 1936,06 minuuttia eli liigavahdeista kolmanneksi eniten.
  5. TPS lähetti MM-hopeavahti Aleksander Georgijevin lainalle Mestiksen SaPKoon. Lassilan aisaparina on Oskari Setänen. Sen sijaan MM-kävijöistä kultamitalisti Miro Keskitalo on mukana TPS-pakistossa.