Engren sopi HIFK:lle ja HIFK Engrenille

Atte Engren oli penillä viime viikonlopun Pelicans-ottelussa, mutta pelasi Tapparaa vastaan. Kuva Europhoto/Jukka Rautio.

Silloin taivas synkkeni, kun viime kaudella ykkösmaalivahdiksi noussut Kevin Lankinen loukkaantui harjoituksissa. Oli tiistai, ja aika pian oli selvää, että kolmaskin maalivahti tarvitaan. Niklas Bäckström on todella kokenut NHL-maalivahti, mutta veteraanin viime kausi oli aika repaleinen. Niilo Halonen on saanut hyvät arviot A-nuorten SM-liigasta, mutta on vasta nuori pelaajaa. Hän voi olla tulevaisuuden maalivahti, mutta lähtö Liigan vain duolla Bäckström/Halonen olisi voinut olla iso riski.

Mutta nyt apu oli yhtä lähellä kuin lähin puhelin. HIFK soitti Atte Engrenille.

– Olin vailla seuraa. Verkot olivat vesillä, mutta halusin maltilla miettiä jotain porukkaa, joka hakee tosissaan menestystä. Sopivaan aikaa tuli puhelu täydellisestä paikasta.

Kaikki osui nopeasti kohdalleen. HIFK soitti keskiviikkona, ja jo perjantaina sopimus allekirjoitettiin ja saatettiin kertoa uudesta maalivahdista. Eikä HIFK ihan turhaan maalivahtiin osunut, sillä tausta on vakuuttava.

Engren on Raumalta, mutta siirtyi vielä A-ikäisenä Turkuun. TPS:ssä tuli vuonna 2010 niin SM-kulta kuin valinta liigakauden parhaaksi maalivahdiksi. Yritys NHL:ään ei onnistunut, mutta hän pelasi hyvillä prosenteilla AHL:n Milwaukeessa. Takana on myös kolme kautta KHL:ssä sekä useita maaotteluita.

Mutta Engren tietää hyvin, etteivät vanhat meriitit paljoa paina.

– Meriitit eivät auta tulevaisuudessa, joka kiekkoon pitää keskittyä. Jos sitä ei tee, niin ne meriitit voivat pian muuttua pilkaksi, hän sanoi.

– On mukava tehdä Suomessa välillä kovia hommia. Pari viikkoa tässä on mennyt hyvillä mielin. Helsinki ja Suomi sopivat minulle hyvin.

Engren teki koko kauden kattavan sopimuksen HIFK:n kanssa. Lankinen palaa kaukaloihin joskus joulukuun tienoilla, ja viimeistään silloin HIFK:lle tulee aika ruuhka maalille. Silloin voi olla tilanne, jossa neljä maalivahtia kisaa paikoista.

– Meillä on jo nyt hyvä kolmikko, mutta vain yksi voi pelata. Nähdään, kuka enimmäkseen sitä tekee, hän totesi tilanteesta.

Voi pian käydä myös niin, että muut ovat Engrenin haastajia. Mutta vasta pitkä kausi näyttää sen.

Viime kaudella Engren oli Ruotsissa seuranaan Leksand, mutta siitä kaudesta ei jäänyt hyviä muistoja.

– Putosimme, mutta se oli vähän odotettavissa alusta lähtien. Emme pystyneet oikein haastamaan ketään. Rimpuilimme minkä pystyimme, mutta lopulta tulos oli aika karu.

SHL:n runkosarjassa joukkue oli viimeinen, eli joutui karsimaan. Lopullisen niitin putoamiselle löi läheinen Mora IK voittamalla sarjan 4–2.

– Oli vaikea lähteä sarjaan, kun toinen oli aallonharjalla ja oli ollut koko kauden ylivoimainen Allsvenskanissa, ja me taas toisinpäin. Olisi vaatinut kovan tempun voittaa. Venytimme sarjaa, mutta siinä kävi, kuten kävi.

Engren oli Leksandin ykkösmaalivahti Henrik Haugeland kakkosenaan, mutta oli selvää, ettei paluuta Leksandiin ja kakkostasolle enää ollut.

Myös KHL:n myötä hän oli odotustilanteessa. Takana oli kolmen kauden aikana pelaaminen kolmessa seurassa.

– Jotain puhetta sinne suuntaan oli, mutta mitään mielenkiintoista ei ollut ilmaantunut. En ollut lupautunut minnekään. Sitten tuli se puhelu, ja päätin tarttua mahdollisuuteen. Oli kiva tulla takaisin Suomeen.

Mahdollisuus on todella hieno, mutta kuten Engren totesi, niin vanhat meriitit eivät paina. Kiekko pitää ottaa kiinni päivästä toiseen. Vasta se ratkaisee.