Dinosaurus-Ruudun kaltaiset voimahyökkääjät katoava luonnonvara NHL:ssä: ”Riski liian iso”

Jarkko Ruutu sai maksaa itsekin hintaa kovasta pelityylistään. Kuva: Jeff Kowalsky/All Over Press

Esa Tikkanen sen aloitti. Hänestä tuli NHL:n ensimmäinen todellinen suomalainen voimahyökkääjä, joka hämmensi vastustajia ja teki siinä sivussa pisteitä.

Jarkko Ruutu ja Ville Nieminen tavallaan jatkoivat hänen perintöään. He lisäsivät mainetta hulluista suomalaisista, jotka eivät peräänny missään tilanteessa ja puolustavat loppuun asti joukkuetovereitaan.

Tuhansien tarinoiden miehiä, ikonisia kulttihahmoja, joista ei tarvitse piirtää karikatyyriä. Omakuva riittää.

Entä nykyisen NHL:n suomalaiset voimahyökkääjät? Nashville Predatorsin Miikka Salomäki, Edmonton Oilersin Iiro Pakarinen ja Columbus Blue Jacketsin Markus Hännikäinen ovat luotettavia alempien ketjujen jyriä, mutta heidänkin lopullinen läpilyöntinsä on jäänyt tekemättä.

Toronto Maple Leafsin Leo Komarov on pelannut itsensä vakiokokoonpanoon, mutta häntä ei voi enää kutsua agitaattoriksi tai jämäketjujen hämmentäjäksi. Mike Babcock tarvitsee häntä monipuolisempaan rooliin ja ennen kaikkea jäälle – ei jäähyaitioon.

Vai onko ruuduille ja niemisille enää edes tilaa maailman korkeimmalla tasolla? Kysytään yhdeltä dinosaurukselta.

***

Jarkko Ruutu istuu rennon letkeään tyyliinsä Helsingin keskustassa sijaitsevan lounasravintolan pöydässä. Lapset ovat keskustan päiväkodissa, ja ex-kiekkoilijalla on hyvin aikaa keskustella rakastamastaan lajista.

Ja sitä tekstiähän tulee, kuten aina.

Ruutu vei oman roolinsa NHL-pelaajana äärimmäisyyteen. Laitahyökkääjä on myöntänyt avoimesti, että halusi vastustajien vihaavan häntä. Ja herra paratkoon, kyllä ne vihasivatkin.

Vaikka Ruutu otti omalla urallaan aina vastustajista selvää pienetkin yksityiskohdat, hän on aina osannut nähdä jääkiekon isomman kuvan. Ruutu muistuttaa saman tien, että pelaajien profiili ja voimahyökkääjän käsite sinänsä ovat muuttuneet radikaalisti 10-15 vuoden aikana.
Hän puhuu pelin evoluutiosta.

– Tämä sukupolvi ajattelee jääkiekosta eri tavalla. Ne jätkät ovat harvassa, jotka pelaavat oikeasti todella kovaa. Nyt painotetaan eri asioita: luistelua, peliälyä ja taitoa, Ruutu sanoo.

Jos löytyy sellaisia pelaajia, jotka ovat sekä taitavia ja kovia, niitä haluavat kaikki.

– Mutta jos löytyy sellaisia pelaajia, jotka ovat sekä taitavia ja kovia, niitä haluavat kaikki.

Ruutu muistuttaa, että taklaamisen käsite on jo muuttunut. Kovia keskialueen pommeja ei juuri nähdä, vaan taklaaminen on enemmänkin kiilaamista – Vierumäki-kielellä sanottuna kiekosta irrottamista.

– Nopeudet ovat kasvaneet ja päähän kohdistuneista taklauksista tulee niin isoja rangaistuksia, etteivät pelaajat ole valmiita ottamaan riskiä.

Tappelut ovat vähentyneet NHL:ssä viidessä vuodessa 30 prosenttia, eikä käännettä tuskin tapahdu enää toiseen suuntaan. Ruutu ennustaa, että tappeluiden merkitys vähenee entisestään.

– Kukaan ei oikein tarkkaan pysty ennustamaan mihin suuntaan peli etenee. Evoluutio ajaa peliä eteenpäin, mutta viime kädessä aina kyse on siitä, miten pelejä pystytään voittamaan enemmän.

***

Columbus Blue Jacketsin Markus Hännikäinen on lyönyt kaiken likoon NHL-uransa eteen. Kuva: AOP

Ruutu löysi aineksia räyhäkkääseen pelaajaidentiteettinsä, kun hän pelasi kauden 1995-96 USA:ssa Michigan Tech Huskiesin yliopistojoukkueessa. Taklaamisesta ja vastustajan ärsyttämisestä alkoi tulla hänen tavaramerkkinsä, johon suomalainen yleisö sai tutustua seuraavina vuosina HIFK:n paidassa.

Vaikka Ruudulla oli kova maine, hän itse menetti harvoin hermonsa hallitsemattomasti. Jos oma joukkue oli voitolla, hän jätti hässäkät aiheuttamatta. Kun tarvittiin herätystä, Ruutu iski jäähyherkkien vastustajien ihon alle.

– Ymmärsin nopeasti, etten pääse huipulle tekemällä pisteitä. Minun piti erottua jollain muulla tavalla. Niin se menee kaikessa elämässä: pitää olla jossain parempi kuin muut. Muuten olet se 13. tusinassa, eikä sinulle ole mitään käyttöä.

Ville Nieminen sanoi aikanaan, että joidenkin pelaajien kannattaisi ”brändätä” itsensä roolipelaajiksi jo nuorena, jos he huomaavat, ettei ratkaisurooleihin ole asiaa.

Ruutu ei täysin syty ajatukselle.

– 15–16-vuotias pelaaja voi vielä kehittyä paljon luontaisesti. Kyllä Euroopastakin lähtee NHL:ään joka vuosi niitä pelaajia, jotka ovat kehittyneet vähän myöhemmällä iällä.

Aihe on Ruudulle läheinen, sillä hän on työskennellyt peliuran jälkeen Blue Jacketsin nuorten pelaajien kehittäjänä. Hän on oppinut arvostamaan amatööriscoutteja, jotka poimivat lahjakkuuksia isosta massasta.

– Varaustilaisuuden viisi parasta on helppo nähdä, mutta pitää nähdä paljon pelaajia, että oppii tuntemaan ne myöhäisempien varausvuorojen pelaajat.

Blue Jacketsin Hännikäinen on yksi esimerkki pelaajasta, jonka sitkeä työ on tuottanut tulosta. Vaikka vakiopaikka on ollut tiukassa, laituri voi ainakin sanoa antaneensa kaiken unelman tavoittelun eteen.

– Hän on aina hyvällä tuulella, vaikkei peliaikaa aina tulisikaan. Jokainen joukkue haluaa tällaisia jätkiä.

***

Viasatin NHL-studiossa keskusteltiin taannoin suomalaisten voimahyökkääjien tuotannosta. Ismo Lehkonen otti esiin nykyisen SM-liigan passiivisuuden. Pelaajista ei kehity kunnon ”ryskääjiä”, jos he peruttelevat nuoresta lähtien keskialueella 0-5-muodostelmassa.

Ruutu ei lähde suoraan arvostelemaan SM-liigaseuroja liian passiivisesta pelistä, mutta sanoo vannovansa aggressiivisen karvauspelin nimeen.

No, sen toteaminen on sama kuin sanoisi karhun tekevän tarpeensa metsään.

Robottimainen pelin liiallinen analysointi tappaa tunteen. Aggressiivinen tempopeli kehittää pelaajia ja myy lippuja.

– Robottimainen pelin liiallinen analysointi tappaa tunteen. Aggressiivinen tempopeli kehittää pelaajia ja myy lippuja.

– Jos pelaajat yritetään asemoida käsijarru päällä puolustusasemiin, ei saada aikaiseksi hyökkäyspään riistoja. Ne tuottavat kuitenkin paljon maalipaikkoja. Ja vaikka karvaaja tekisi virheen, siitä on vielä pitkä matka omalle maalille.