CHL:n ensi kauden joukkueet selvillä

TPS on runkosarjan kakkosena mukana ensi kauden CHL:ssä. Kuva Europhoto/Jukka Rautio.

Kun HC ‘05 Banska Bystrica voitti viikonloppuna Slovakian liigan, niin ensi kauden CHL:n kaikki joukkueet ovat jo selvillä. Ruotsissa ja Suomessa ovat loppuottelut vielä kesken, mutta niillä ei enää ole merkitystä joukkuevalintoihin.

Kun kaikki sarjat ovat päättyneet, niin joukkueet rankataan ja sijoitetaan neljään kahdeksan joukkueen koriin arvontaa varten. Arvonta tapahtuu 17. toukokuuta Kölnissä MM-kisojen yhteydessä. Joukkueet arvotaan kahdeksaan ryhmään, joissa on neljä joukkuetta. Täten jokaiselle tulee runkosarjassa kuusi ottelua, joista kolme on kotona ja kolme vieraissa. Jokaisen lohkon kaksi parasta pääsee jatkoon.

Lohkovaihe alkaa 24. elokuuta ja päättyy 11. lokakuuta.

Kun 16 joukkuetta pääsee pudotuspeleihin, niin niissä on neljä kierrosta. Kolme ensimmäistä kierrosta on kaksiosaisia eli kumpikin joukkue pelaa yhden kotiottelun. Pudotuspelit alkavat 31. lokakuuta. Finaaleissa on jälleen vain yksi ottelu ja se käydään kuudes helmikuuta.

Ohessa on lista joukkueista ja niiden mukaanpääsyn peruste.

Perustajaliigat

Ruotsi:

HV71 - runkosarjan kakkonen, finalisti

Brynäs - finalisti

Växjö Lakers - runkosarjan voittaja

Frölunda - CHL:n mestari, välierissä

Malmö Redhawks - välierissä

Suomi:

Tappara - runkosarjan voittaja, finalisti

KalPa - finalisti

TPS - runkosarjan kakkonen

JYP - välierissä

HIFK - välierissä

Tšekki:

Kometa Brno - mestari

Bili Tygri Liberec - runkosarjan voittaja, finalisti

Ocelari Trinec - runkosarjan kakkonen

Mountfield Hradec Kralove - välierissä

Sveitsi:

SC Bern - mestari, runkosarjan voittaja

ZSC Lions Zürich - runkosarjan kakkonen

EV Zug - finalisti

HC Davos - välierissä

Saksa:

Red Bull München - mestari, runkosarjan voittaja

Adler Mannheim - runkosarjan kakkonen

Grizzlys Wolfsburg - finalisti

Itävalta:

Vienna Capitals - mestari, runkosarjan ykkönen

Red Bull Salzburg - runkosarjan kakkonen

KAC Klagenfurt - finalisti

Haastajaliigat

HC ‘05 Banska Bystrica - Slovakian mestari

Stavanger Oilers - Norjan mestari

Gap Rapaces - Ranskan mestari

Neman Grodno - Valko-Venäjän mestari

Esbjerg Energy - Tanskan mestari

Cardiff Devils - Britannian mestari

Comarch Cracovia - Puolan mestari

Nottingham Panthers - Continental Cupin voittaja