Calgaryn kasvatti Sveitsin sankari

Sveitsi pystyi kokoamaan rivinsä nopeasti järkyttävän MM-avauksen jälkeen.

Silloin Patrick Fischerin luotsaama joukkue selviytyi vahvasti rynnineen Slovenian loppukiristä puhtaalla onnella Damien Brunnerin onnistuttua ainoana yrittäjänä rankkarikilpailussa.

Sekasortoisen lopun jälkeen oli pieni ihme, kun Sveitsi tuli jämäkästi seuraavan päivän Norja-otteluun.

Siitä plussat joukkueelle ja joukkueen virittäneelle Fischerille.

Sveitsi kesytti Norjan 3–0 Reto Schäppin, Cody Almondin ja Pius Suterin osumilla.

Calgaryssa syntynyt Almond oli Sveitsin ykköshahmo. Kanadalaislähtöinen hyökkääjä iski yhden maalin ja pohjusti kaksi. Hän sai Sveitsin kansalaisuuden vuonna 2012.

Vasta 20-vuotias Suter oli illan iloisin mies. MM-tulokas kruunasi ottelunsa viimeistelemällä Sveitsin kolmannen maalin.

Norjalta odotettiin paljon avauskierroksen Ranska-voiton jälkeen, mutta nyt vastuunantajat puuttuivat täysin.

Etenkin Patrick Thoresenilta olisi odottanut johtajuutta ja sen edellyttämiä tekoja.

Ei löytynyt.

Ei myöskään muilta Norjan kärkipelaajilta.

 

Ylivoimaprosentti 100!

 

Venäjän ja Italian välinen kamppailu muistutti kuuluisaa kissahiiri-leikkiä. Se johti tyrmäävään 10–1-tulokseen.

Merkittävin juttu oli Venäjän täydellinen ylivoimapeli.

Venäjä rokotti Italiaa jokaisesta jäähystä: kuusi tilaisuutta, kuusi osumaa, onnistumisprosentti uskomattomasti 100!

Viime keväältä tuttu trio Arteni Panarin-Vadim Shipatshev-Jevgeni Dadonov on taas Venäjän ykkösnyrkki, mutta ratkaisuvoima ei jää tähän.

Toisen tehotrion muodostavat Tampa Bayn Nikita Kucherov ja Vladislav Namestnikov sekä Pietarin SKA:ssa loistanut Nikita Gusev.

Kahden ensimmäisen MM-pelin perusteella näyttää siltä, että Venäjä on liikkeellä poikkeuksellisen vahvalla ja harmonisella joukkueella.

Taso mitataan toden teolla vasta suurmaita vastaan. Venäjä kesti hyvin Ruotsin asettaman mittarin, mutta NHL-pitoinen vastustaja haki vasta tuntumaa MM-turnaukseen.

Siksi Venäjän perään pitää piirtää nytkin iso kysymysmerkki.

 

MM-tulokset

A-lohko:

Italia-Venäjä 1–10 (0–2, 1–3, 0–5)

USA-Tanska 7–2 (3–1, 3–1, 1–0)

Latvia-Slovakia 3–1 (1–0, 1–0, 1–1)

B-lohko:

Slovenia-Kanada 2–7 (0–3, 1–3, 1–1)

Suomi-Ranska 1–5 (0–1, 1–2, 0–2)

Norja-Sveitsi 0–3 (0–0, 0–2, 0–1)