Näin Bäckström paketoi uransa oudoimman kauden - pelit IFK:ssa pelattu

Niklas Bäckströmin luultavasti viimeiset hetket HIFK-pelaajana. Konkarimaalivahti on niellyt kuukausien ajan suurta pettymystä, mutta kokoonpanoon mahtuminen viime metreillä ja pronssimitali saivat hymyn huulille. Kuva: Europhoto/Jukka Rautio

Toivottua viimeistä kunniakierrosta pelitamineissa ei tullut. Suomen kaikkien aikojen maalivahteihin lukeutuva Niklas Bäckström sonnustautui Turun pronssiottelua varten pitkästä aikaa HIFK:n peliasuun. Monet odottivat helsinkiläisten valmennusjohdon vaihtavan veteraanitorjujan kentälle jossakin vaiheessa iltaa, mutta Kevin Lankinen torjui lopulta HIFK:n jatkoajalla voittaman ottelun loppuun asti.

40-vuotiaan Bäckströmin kausi oli erikoinen. Kun Lankinen kuntoutui, HIFK:n valmennus päätti, että edustusjoukkueen maalivahtikaksikon muodostavat Lankinen ja Atte Engren. Bäckström joutui kolmosmaalivahdiksi eikä enää harjoitellut joukkueen mukana, vaan erillään maalivahtivalmentaja Jan Lundellin kanssa.

Tammikuussa Bäckström turvautui poikkeukselliseen ratkaisuun ja avautui omasta tilanteestaan julkisesti Ilta-Sanomille. Samalla hän kritisoi HIFK:n toimintaa asian tiimoilta. Lausunnot aiheuttivat ison kohun HIFK:n liepeillä ja suomalaisessa jääkiekossa.

Pronssiottelun jälkeen Bäckström sai erityispitkät kiitokset Turkuun matkustaneilta IFK-kannattajilta. Maalivahti pysyi vaitonaisena uransa jatkosta, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että HIFK:n paidassa Bäckströmiä ei ainakaan enää nähdä. Pronssin varmistuttua veteraani piti tutun, rauhallisen ja analyyttisen ulkokuorensa.

Millainen olo pronssiottelusta jäi?

–Hyvä. Tottakai on iso pettymys, ettemme ole finaaleissa, mutta kun pronssiottelu kuitenkin pelataan ja mitalit jaetaan, on iso ero, voitatko vai häviätkö. Tietenkin ottelun loppu oli erikoinen. Olen urani aikana nähnyt aika monta jääkiekko-ottelua, mutta en tuollaista. Siinä mentiin tunneskaalan laidasta laitaan. Ensin luultiin, että peli on ohi ja kaveri voitti, ja videotarkistuksen jälkeen seuraavassa vaihdossa saadaankin itse pieni onnenkantamoinen ja ratkaistaan peli.

Millainen fiilis oli, kun kävit lopussa IFK-kannattajien edessä?

–Hienoahan se on, että meitä kannustetaan. IFK:ssa ollaan omien takana, oli peli sitten jääkiekko, jalkapallo tai joku muu laji. Toki kannattajamme ovat vaativia, mutta tiedämme myös, että he seisovat meidän takanamme. He ovat osa tätä seuraa. Erittäin iso osa. Kannattajat tekevät tästä seurasta erittäin hienon. Toivottavasti se kulttuuri jatkuu tulevaisuudessa.

Kuinka paljon sinun varallesi oli tänään suunnitelmia?

–En usko, että oli mitään. Kukaan ei ainakaan sanonut mitään. En myöskään itse odottanut, että pelaisin. Pyrin vain siihen, että autan joukkuetta ja voisimme voittaa tämän pelin. Valmistauduin ihan normaalisti.

Iso kiitos tietenkin heille, jotka mahdollistivat sen, että sain ylipäätään pukea tähän peliin. Se on jotain, mitä itse arvostan todella korkealle.

Olihan se hienoa päästä pelikamat päällä tähän otteluun. On siinä iso ero. Tobias (urheilutoimenjohtaja Salmelainen, toim. huom.) on tehnyt ison duunin siinä. Hänelle iso kiitos.

Suurin asia on se, että saa olla osa joukkuetta ja kuulua joukkueeseen. Meille pelaajille se arvostus ja kunnioitus on aina se tärkein asia. Se, että sinulla on joukkue. Jos kiekkoilijalta viedään joukkue pois, häneltä viedään kaikki. On vaikea löytää pahempaa rangaistusta pelaajalle. Se on erittäin tärkeää minulle, että sain olla mukana.

Kuinka raskas tämä kausi oli sinulle?

–1996 taisi olla ensimmäinen vuoteni ammattilaisena, eikä tällaista kautta ole ikinä ollut. Aina oppii uutta ja näkee erilaisia asioita. Onhan tämä ollut henkisesti raskasta.

Jääkiekossa on se hyvä, että on joukkuekavereita. Kopissa on jätkiä, jotka seisovat takana ja tukevat. Se on joukkueurheilun hienous, me tuemme toisiamme kaukalossa ja sen ulkopuolella.

(Maalivahtivalmentaja) Jan Lundell ja (fysiikkavalmentaja) Harri Yrttiaho ovat tehneet ison duunin ja pitkää päivää. Heille iso kiitos.

Mihin suuntaat tästä?

–Nyt mennään bussiin ja takaisin kotiin…En tiedä. Kaikki on ihan auki. Tässä on ollut paljon tunteita, enkä ole tehnyt mitään päätöksiä. Olen siinä onnellisessa tilanteessa, että on vaihtoehtona jatkaa pelaamista, tai jos en halua jatkaa, niin jääkiekon parista löytyy muutakin. Pitää miettiä tarkasti, mitä tulevaisuudessa teen. Tietenkin on perhettä ja kaikkea, tässä iässä nämä asiat eivät ole ihan helppoja.

Oliko tämä kuitenkin viimeinen peli IFK:ssa?

–Siltähän se näyttää, ja tietenkin hyvä että voitimme. Ei minulla ole ikinä ollut tätä seuraa vastaan mitään ja toivon, ettei kukaan ole ymmärtänyt niin.

Se tapa, jolla asioita on hoidettu…Kukaan ei ainakaan minulle suoraan ole tullut sanomaan, että se sopii heidän arvomaailmaansa, tai että sen pitäisi olla seuran tapa hoitaa asioita. Toivottavasti näin ei käy enää ikinä jatkossa, oltaisiin opittu läksyt ja maksettu hinta siitä. Tällaista se välillä on. Kaikkea oppii ja kaikkea näkee.

Oletko huomannut jotain muutosta asioissa sen jälkeen, kun tulit tammikuussa asioiden kanssa julkisesti ulos?

–Toivon niin. Olihan se minulta radikaali ja kova ratkaisu, mutta joskus niitä on tehtävä. Toivottavasti kaikkea ei vain lakaista maton alle. Tämä on uskomaton, hieno seura. Yleisö, fanit, sponsorit, kaikki viimeisen päälle. Ikinä minulla ei ole ollut seuraa vastaan mitään.

Joitain asioita vain on tapahtunut, mitä ei ammattilaissarjassa pitäisi ikinä tapahtua. Toivottavasti tästä on opittu läksyt, eikä tätä tapahdu enää kellekään muulle pelaajalle.

Millä tolalla asiat ovat nyt?

–Sanotaanko näin, että niin paljon on asioita tapahtunut, ettei kauheasti mitään välejä ole. Ei niitä asioita korjata ja saa tekemättömäksi. Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Sen mukaan jatketaan elämää.

Seuraa kohtaan ei ole mitään katkeruutta. Välillä ehkä itsekin tarvitsin sen muistutuksen, ettei tässä seuraa vastaan ole mitään. Minulle on ylempääkin tultu sanomaan, ettei tapahtunut tarkoita sitä, että seura on tällainen. En minä voi olla katkera seuralle. Välillä se on tunnekuohussa tietenkin vaikeaa, mutta en ole ikinä toivonut mitään huonoa IFK:lle, enkä tule ikinä toivomaan.

IFK on ollut iso osa minua. Olen lähtenyt Calle Branderin kiekkokoulusta ja saanut hienon juniorikasvatuksen IFK:ssa. Siitä olen aina ylpeä.

Mitä haluat sanoa kannattajille kaiken tämän jälkeen?

–Tietenkin pitää kiittää. Se tuki, mitä on tullut joka puolelta, on ollut uskomatonta. Ystävät ovat tietenkin sitä varten, että he tukevat, mutta on myös ollut ihmisiä, joiden kanssa en ole ollut paljoa yhteyksissä, ja jotka ovat nyt ottaneet yhteyttä ja tukeneet. Se on ollut todella hienoa. Iso kiitos heille.

Jääkiekko on sellainen laji, jossa tulee paljon tunteita. Se herättää aina tunteita, niin positiivisia kuin negatiivisia.

Nyt sinulla on pronssimitali kaulassa, kausi ohi ja selvästi huomaa, että sinunkin kohdallasi puhutaan isoista asioista. Mitkä ovat päällimmäiset tunteesi nyt?

–Tietenkin se pronssi…Puhuimme jätkien kanssa ennen peliä, että pronssi tulee aina olemaan tässä. Menet mihin tahansa, niin lopulta tämä mitali on aina mukana. Sitä ei enää kukaan ota pois.

Hienoa, että sain olla osa näitä viimeisiä päiviä ja tuntea taas sen, että kuulun joukkueeseen. Tästä jää hyvä fiilis. Sitten mennään eteenpäin ja katsotaan, mikä fiilis on jatkossa. Paljon on tapahtunut asioita, joita ei olisi pitänyt tapahtua.